Pian meille kuitenkin saapuivat pienet lapsoset, Sanders Justified, eli Pihla, ja Sanders Pyhä Anna, eli Hilla. Pihla oli väriltään kauan himoitsemani Agouti, ihana villirotan värinen, tosin Berkshire tuo Pihlalle pieniä valkoisia laikkuja masuun ja hännänpäähän. Hilla on väriltään Suomessa ei-niin-yleinen Stone, kuvioltaan Irish.
Pihla alla, Hilla päällä. Pieninä. |
Nykyään Pihla ja Hilla ovat melkoinen parivaljakko. Vaikkeivat ne olekaan sisaruksia, viittaan niihin silti nimillä Isosisko ja Pikkusisko. Pihla jäi jostain syystä Hillaa hieman pienemmäksi (Pikku-Pihla), ja Hilla ei asiaa yhtään auta lihomalla välillä kovin pallomaiseen muotoon. Pihla pitää muotonsa kurissa mm. kiipeämällä pöydälle, hyppimällä verhoihin ja karkaamalla rottahuoneesta. Hilla ei näin agiileihin suorituksiin kykene, mutta on osoittautunut mestarilliseksi taitajaksi housunlahjekiipeilyssä.
Kuten edellistenkin rottien kanssa, näidenkin kanssa aloitettiin temppuilu jo hyvissä ajoin. Omistajan laiskuudesta johtuen temppuvalikoima on vielä kovin pieni, mm. tassunanto, vilkutus, ympäri pyöriminen molempiin suuntiin, renkaan läpi meneminen ja kutsusta luoksetulo. Harjoittelun alla on molempien tassujen antaminen ja "karkkiautomaatin" käytön opettelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti