Täytetyt pähkinät

Teen usein rotilleni omalla reseptillä "täytettyjä pähkinöitä", mutta mikä ettei tätä voisi soveltaa kaikille jyrsijöille ja myös papukaijoille. Omille linnuilleni en näitä tarjoa siksi, koska ne eivät yksinkertaisesti kelpaa, mutta voin kuvitella että varsinkin isommille linnuille kelpaa kunhan saa täyteaineen hiottua oikeaksi. ;)

Ideana on siis kerätä pähkinänkuoria, mistä eläin on jo syönyt pähkinän. Itse tarjoan rotilleni kaupasta ostettuja kuorellisia pähkinöitä, mm. hassel- ja saksanpähkinöitä sekä kuorellisia manteleita. Pähkinänkuoria valitessa kannattaa valita sellaisia kuoria, joissa ei ole teräviä säröjä jotka voisivat vahingoittaa eläimen suuta! Jos sellaisia on, ne voi katkoa tai hioa pois.

Teen yksinkertaisen ruokamassan, jota ei tarvitse uunittaa jotta se kovettuisi. Tietty uunitettavan taikinankin voi tehdä, mutta voi myös pohtia onko fiksua lämmittää uunia parin pähkinän paistamisen vuoksi. ;) En myöskään osaa antaa neuvoja kauanko ja missä asteissa pähkinöitä pitäisi paistaa.

Rotille tulevaan ruokamassaan murskaan kuivaa leipää, pähkinöitä ja koirannappuloita. Vähän epäterveellistä, mutta eivät rotat noita joka päivä saakaan. Eläimestä riippuen ruokaseoksessa käytettävät aineet voi päättää itse, tärkeintä on käyttää aineksia jotka kuivuvat, eivätkä homehdu tai muuten pilaannu! Myöskin tulee kiinnittää huomiota, että käyttää vain eläimelle soveltuvia ruoka-aineita!

Kuivaan jauheeseen/murskaan kannattaa lisätä vettä hyvin maltilla, sillä seoksesta tulee helposti liian juoksevaa. Itse käytin aika murutaikinamaista koostumusta, sillä massa muotoutuu käsissä puristellessa hieman tiiviimmäksi.

Pähkinänkuoria ja valmis ruokaseos kupissa.

 Sitten massa vain painellaan pähkinänkuoriin! Mikäli haluaa, voi isoimpien pähkinänkuorien pohjalle laittaa esim. kokonaisen maapähkinän tai jonkun muun palasen lemmikille sopivaa ruokaa. Se suljetaan kuoren sisälle tuolla ruokamassalla.

Massa kuivuu ilmavasti pöydälle aseteltuna noin vuorokaudessa. Meillä rotat saavat näitä superherkkuja pari kertaa viikossa, yleensä namijemmaleluihin piilotettuina.

Vastatäytettyjä pähkinöitä. Kuivuttuaan massa muuttaa hieman muotoaan.

Luffa-sieni

Törmäsin jo jonkin aikaa sitten netin ihmeellisessä maailmassa luffa sieneen, joka on englanniksi loofah sponge, ja kokonaisesta sienestä käytetään nimeä loofah log ("luffa halko"). Luffasieni on siis luonnonmukainen pesusieni, joka on tehty luffa-kasvin kurkkumaisesta hedelmästä kuivattamalla. Yleensä luffasienen halkaisija on kaiketi noin 4-6 cm, vaihdellen hieman muodoltaan sillä kyseessä on kuitenkin luonnontuote. Sen sisällä on yleensä kolme epämääräisen muotoista reikää ja itse materiaali on verkkomaista, ilmavaa mutta kuivana aika kovaa (kasteltuna pehmenee normaalin pesusienen tuntoiseksi). Väriltään sieni on luonnonvalkoinen, mutta niitä myydään joskus myös värjättyinä tai muotoon leikattuina mm. eläinten leluiksi.

Kokonaisia luffasieniä sekä leikattuja palasia.

 Luffan hintataso vaihteli jonkun verran: esim. eläinkaupoissa neljä 1 cm paksuista, värjättyä luonnonluffapalaa maksoi kaneille tarkoitettuina leluina jonkun viisi euroa. Amerikkalaisessa nettikaupassa, jossa myytiin papukaijojen leluja ja tee-se-itse -leluosapaketteja, 15 cm pätkä luffaa maksoi 2,50 dollaria. Halpakaupasta löysin puisella varrella varustetun 15 cm sienen, joka maksoi 3,50 euroa. Pohdin jo päässäni tuon varrellisen luffasienen ostamista testiksi, sillä se oli halvin mitä olin Suomessa nähnyt. Kunnes... Kävin paikallisessa askartelutarvikeliikkeessä, jossa 30 cm luffahalot olivat euron kappale!

Aioin ostaa enemmän, mutta mietin että jos lemmikkini eivät tykkääkään niistä. Ostin kaksi. Toisen leikkasin isolla keittiöveitsellä helposti 1-3 cm paksuiksi suikaleiksi. Tein heti ekana päivänä linnuilleni siitä virikkeen, jotta saisin tietää kelpaako, ja jos kelpaa, kävisin hamstraamassa lisää ennen kuin liikkeessä tajuttaisi nostaa naurettavan halvan tuotteen hintaa! Valitettavasti linnut eivät olleet virikkeestä yhtä innoissaan kuin minä... Luffan reiät olivat juuri kivan kokoisia, että niihin mahtui hirssinpätkä, ja se pysyi puristuksissa siellä. Vaikka yleensä lintuni ovat aika innokkaina käyneet virikkeiden kimppuun, vaikka ne olisivatkin uuden mallisia, mutta tutuista materiaaleista kasattuja, ilmeisesti tämä tuntematon materiaali oli aika pelottava ilmestys. Kahden vuorokauden jälkeen luffan sisällä olevat hirssit olivat yhä koskemattomia... :P

Linnuille tekemäni lelu. Lisää vain hirssi!

 Tämä virike käy myös muille lemmikeille nakerrettavaksi tai ainakin tutkittavaksi. Kiinnitin parin sentin paksuisen luffapalasen rotille häkkiin, jota kyllä haisteltiin muttei sille ole ainakaan näytetty hammasta. Piilotin koirankeksit luffan reikiin, ne saatiin revittyä luffaa vahingoittamatta irti. Toimii silti namipiilona, vaikkei tuota tuhotakaan. Kääpiöhiirillä luffaviipale on ripustettuna kiipeilytelineeseen.

Reikäpuut

Yksi suosituimmista ja helpoimmista virikkeistä mitä omille lemmikeilleni olen pitänyt tarjolla, ovat "reikäpuut." Yksinkertaisesti ne ovat puunkappaleita, joihin on porattu reikiä. Simppeliä, eikös? Näihin reikiin voi sitten tunkea eläimelle sopivia herkkupaloja. Virike sopii kaikenlaisille, puuta työstäville eläimille, kuten ainakin kaneille, jyrsijöille ja linnuille.

Itse olen porannut reikiä 9mm poranterällä. Tuon kokoiseen sopii hyvin neitokakaduille hirssinpalaset ja rotille pähkinät. Meillä linnut ovat hieman nirsoja herkkujensa suhteen, joten niille ei sinne hirssiä kummempaa ole eksynyt. Rotille sen sijaan täytän reikäpuun mitä moninaisimmilla herkuilla, mm. erilaisilla pähkinöillä, leivällä, riisikakun paloilla sekä koirannappuloilla. Pehmeimmissä herkuissa on se hyvä puoli, että niiden ulosjäävän osan voi katkaista tai murentaa pois, jolloin eläimellä on enemmän haastetta namijemman kimpussa kun koko nami on kolossa, eikä sitä voi vain vetää irti ulkonä näkyvästä osasta.

Möykky ja "hirssipuu" ;D

 Näitä voi tehdä eläimestä riippuen erilaisia ja erikokoisia. Linnuilla on roikkuva, iso halko, jossa on sen syvyiset reiät että hirssi on aika hyvin saatavilla. Rotilla on iso halko sekä roikkuva laudanpala. Näin pienille eläimille ei rei'istä kannata tehdä kovin syviä, sillä muuten herkut putoavat liian syvälle puun sisälle ja jäävät koskemattomiksi. Isoille papukaijoille tai innokkaasti jyrsiville kaneille/jyrsijöille rei'istä voi tehdä syvemmät, jolloin eläimen on pakko jyrsiä puuta pois päästäkseen käsiksi herkkuun. Tietenkin riippuen puun materiaalista, kuinka haastava namijemma lopuksi on.

Puun muodossa ja sijoittelussa voi käyttää mielikuvitusta, jolloin pienikin asia tuo vaihtelua. Voiko puun ripustaa roikkumaan? (Kuitenkin niin, ettei se heiluessaan pääse satuttamaan eläintä!) Voiko puun asentaa häkin kaltereihin? Tai laittaa vain pohjalle? (Jolloin kannattaa pitää huoli ettei se pääse likaantumaan.) Riippuen eläimen luonteesta ja lajista puun voi ripustaa myös extrahankalaan paikkaan, jos se pitää sisällään eläimelle mieluisia herkkuja.

Hilla ja ruokahalko lattialla.

Tällaiseen reikäpuuhun voi myös itse leipoa tietyn kokoisia puikuloita, jotka sopivat reikiin sopivasti. (Esitelty merkinnän "Lintuleipäkokeiluja ja failaus" loppupäässä.) Voi myös valmistaa oman reseptin mukaan jonkin taikinan, joka ei vaadi uunittamista vaan kuivuu huoneilmassa, ja tunkea tätä taikinaa reikäsiin. (Itse olen käyttänyt esim. vain kuivasta leivästä ja pähkinöistä murskaamalla tehtyjä jauhoja ja vettä.) Tällöin tulee kuitenkin huolehtia että taikinasoosi kuivuu, eikä homehdu!

Esittely: Neitokakadu Tobias (R.I.P.)

Tobias oli yksi ensimmäisistä linnuista lähipiirissä. Sen hankki kaverini oululaisesta eläinkaupasta muistaakseni vuonna 2003 (tai 2002?). Tobias oli silloin kaiketi vähän yli puolivuotias, sillä sen maski oli kirkas kuin koiraalla, mutta raidallisia pyrstösulkia oli jäljellä vielä muutama.

Tobias eli elämänsä ensivuodet yksinään, mutta sille pidettiin paljon seuraa, ja se kesyyntyikin hienosti. Kaverini kuitenkin joutui opiskelujen vietäväksi, joten todettiin paremmaksi että Tobias pääsisi meille lintuseuraan. Ja niin siinä kävi, että vuonna 2008 Tobias muutti meille. Se tykästyi heti Iinekseen ja jo parin päivän tuttavuuden jälkeen todistin lintuja parittelemassa.

Lintuseurassa Tobias ei ollut enää niin ihmisten perään, vaikkei se toki ollut pelokaskaan. Se vain viihtyi omanlaistensa seurassa enemmän kuin ihmisten kanssa, nyt kun lintuseuraa oli tarjolla.

Jossain välissä vuoden 2010 lopulla Tobiaksen toinen jalka halvaantui. Olin ihan murtunut, sillä Tobias oli itselleni hyvin rakas, ja tuntui että olin samalla pettänyt ystäväni luottamuksen kun otin hänen lintunsa hoiviini ja annoin sen loukkaantua tuolla tavoin. Eläinlääkäri epäili venähdystä, mutta jalalle ei tehty mitään sillä Tobias ei arastanut sitä, vaan nojasi jalkaan kivuttomasti.

Kuitenkin pari kuukautta tuon jälkeen Tobias löytyi häkin pohjalta menehtyneenä. Lähetin pienen Eviraan kuolemansyytutkimukseen jossa selvisi että Tobiaksella oli ollut munuaisessaan kasvain, joka oli levinnyt myös jalan hermoihin. Tämän ansiosta minulla todellakin tippui kivi sydämeltä, kun tiesin ettei linnun halvaantuneisuutta tai kuolemaa olisi voinut mitenkään ennustaa tai estää.

Perinteinen jyrsittävä linnunlelu

Vähän luonnollisempaa näkökulmaa virikkeisiin tälläkertaa. Pystyynkuollutta, mutta ei lahonnutta / mädäntynyttä / homehtunutta pihlajaa. Katkottu oksan sopiviin mittoihin, porattu reiät ja pujotettu naruun. Tadaa!

Jäätelötikut ja värjäyskokeilu

Kesä tulee ja niin tulevat jäätelötkin! Kannattaa olla hamsteri (siis ihmishamsteri), joka kerää kaiken. Kävin ostamassa askartelukaupasta jäätelötikkuja ja laajensin kokoelmaa viime kesänä omasta käytöstä kerätyillä tikuilla. Kyllä niitä jonkin verran on, 154 grammaa, mutten ole varma montako tikkua se on. Askartelukaupasta ostettuna tikut olivat aika hintavia, ja nettikaupasta tukkumäärien ostaminen tulisi kieltämättä paljonkin halvemmaksi.

Jaoin tikkumäärän seitsemään pinoon, jotka värjäisin: keltainen, oranssi, punainen, violetti, sininen, vihreä ja yksi erä jätetään värjäämättä. Värjäykseen käytin elintarvikevärejä, sillä ne ovat täysin turvallisia myös syötyinä (vaikkeivat linnut puuta varsinaisesti syökään). Tietenkään jäätelötikkuvirikkeitä ei ole pakko värjätä, mutta värjättyinä ne näyttävät mukavemmalta ja ovat silmäniloksi myös linnuille, jotka näkevät värejä jopa paremmin kuin ihmissilmä.

Laiton pari senttiä vettä muoviastiohin, lisäsin jauhemaista elintarvikeväriä ja laitoin tikut likoamaan. Aluksi luulin kokeilun epäonnistuneen, sillä olin kuvitellut äkäisen väriaineen värjäävän todella hyvin. Vesi värjääntyi ihan parista hipusta todella nopeasti todella tummaksi, ja moni värivesiastia näytti lähestulkoon mustalta. Tikut kuitenkin vain kostuivat ja värivesi valui niiden päältä pois.

Vuorokauden liottuaan osa väreistä oli tarttunut hyvin ja osa... ei niin hyvin. Elintarvikevärejä minulla on neljää: sininen, vihreä, punainen (magenta) ja keltainen. Sininen, vihreä ja violetti onnistuivat mainiosti! Muut sitä vastoin eivät... Keltainen oli se ratkaiseva epäonnistuja. Keltaisiksi tarkoitetut tikut eivät saaneet väriä pintaansa oikeastaan lainkaan, vaikka laitoin keltaista värijauhetta veteen varmaan kolminkertaisen määrän verrattuna muihin! Oranssi, eli magenta + keltainen jäi haalean pinkiksi ja punainen, eli magenta + häivähdys keltaista jäi pinkiksi. No, käyhän se noinkin. Huomiona värjäämiseen, että mikäli tikut ovat liian tiukassa kasassa, väri ei pääse kaikkialle, ja tikkuihin tulee haaleampia kohtia.

 Sininen, violetti, vihreä, ja toisella puolella luonnonvärisestä keltaiseen, oranssiin ja punaiseen.

Tikkuihin porasin reikiä, osaan keskelle ja osaan päihin, sillä niitä voisi ripustaa roikkumaan eri päin erilaisiin virikkeisiin. Jäätelötikut sopivat jyrsittäviksi virikkeiksi eritoten pienemmille linnuille, joiden nokkavoimat eivät riitä tukevampien puulelujen tuhoamiseen. Tietty jäätelötikkuja voi antaa isommillekin linnuille, mutta luultavasti ne tuhoutuvat isossa nokassa vähän liiankin pikaisesti suhteutettuna vaivaan ja hintaan jos tarjoaa värjättyjä ja ostettuja tikkuja.

Valmiita tikkuleluja. Klikkaa isommaksi!

Esittely: Neitokakadu Iines

Iines on jo pienesti mainittu merkinnässä Neitokakadu Nemo, sillä onhan Iines Nemon äiti... Iines tuli siis samaan aikaan Nemon kanssa kaveriltani. Iines on hankittu/syntynyt joskus 1998-1999 vuosien aikaan, joten se on jo yli kymmenvuotias! Iines on hyvin komea lintu, sillä se on suurikokoinen, sileäsulkainen ja sillä on mahtava töyhtö! Sen ryhti ei ole mitä parhain, vaan lintu on himppasen eteenpäin nojallaan.

Alunperin Iines on lähtöisin jostain oululaisesta eläinkaupasta. Se edellisessä kodissaan pesi pariin kertaan jo menehtyneen puolisonsa Legolaksen kanssa, mutta vain Nemo selviytyi munasta aikuisikään saakka.

Iines, tosin hieno töyhtö ei tässä kuvassa pääse oikeuksiinsa.

Iines on jossain välissä ollut melko kesy, ja se tuli kädelle, tosin hieman vastentahtoisesti. Nykyään se on saanut elää lintuhuoneessa muiden lintujen kanssa, joten se on hieman villiintynyt. Se on silti erittäin kiltti lintu, eikä pure jos sen joutuu ottamaan kiinni.

Luonteeltaan Iines on hyvin rauhallinen, johtuen ehkä vanhuuttaan tai koska se ei välttämättä oppinut poikasena kunnolla leikkimään. Se yleensä istuu orrella ja seurailee muita muttei leiki leluilla niin paljoa kuin nuoremmat lintuni.

Iines on koiraiden mieleen, sillä kaikki meillä asuneet koirasneitokakadut ovat Iineksestä tykänneet. Samaran mieleen tämä ei ole ollut, kun vaikka joskus meillä olikin tasaparit, olivat molemmat koiraat silti enemmän Iineksen perään. Ehkä Iineksellä on muiden lintujen nähtäväksi asti hyvät geenit. :) Iineskin ehkä tietää tämän, sillä se on Samaran tavoin ajoittain ongelmamunija. Onneksi kumpikaan tytöistä ei pahemmin innostu hautomaan, vaan joskus keväthuumassa munia tippuu orrelta vähän liian tiuhaankin tahtiin. Pohjamateriaalin vaihdolla ja valaistusta säätämällä on tästäkin ongelmasta toistaiseksi päästy hyvin eroon.

Jonkin aikaa Iines ja Samara asuivat meillä kahdestaan, kunnes pientä parvea tuli täydentämään Tobias. (Tobbysta oma merkintänsä myöhemmin.) Iines ja Tobias rakastuivat heti, ja lempi leiskui jo pari päivää ensitapaamisen jälkeen.

 
Vaikka en lintujani aiokaan luultavasti pesittää, olisi Iineksen ja Tobiaksen jälkikasvu ollut varmasti poikkeuksellisten kaunista katseltavaa, sillä molemmat ovat/olivat todella kaunisrakenteisia lintuja, mitä yhtään neitokakadujen standardeista ymmärrän. :3 Harmi, että Tobias menehtyi ennen tätä kokeilua. Nykyään pienessä parvessani ei ole kovin tiiviitä parisuhteita, vaikka Möykky yrittääkin Iinestä välillä liehitellä ja ajoittain pääsee parittelemaankin sen kanssa.

Lintuleipäkokeiluja ja failaus

Yritin joskus tehdä lintuleipiä itse. Lintuleipään ei ole mitään salaista, täsmällistä reseptiä, jota lintuihmiset panttaavat eivätkä suostu kertomaan siitä kyseleville aloittelijoille, vaan lintuleipä on hyvin venyvä käsite jonka reseptiä voi vääntää ja kääntää miten haluaa. Käytännössä lintuleipään voi sisällyttää kaikkea lintuturvallista ainesta, yrittäen kuitenkin pitäytyä pääosin linnuille luonnollisessa ruoassa (siemenet, pähkinät, kasvikset) pelkän pullamössön sijasta.

Omat kokeiluni ovat kaikenkaikkiaan epäonnistuneet. Olen muka tiennyt, että kananmunan valkuainen on hyvin sitovaa ja sitä kannattaa käyttää tuomaan rakennetta. Keittiön ihmelapsena (not) vedin siis johtopäätöksen: kananmunan valkuainen + lintujen siemenseos -> lintuleipiä! No, ei mennyt ihan niin. Ensimmäinen satsi ei pysynyt koossa lainkaan, vaan vaikka ne näyttivät pellillä kovin kauniilta ja sileiltä, ne murenivat välittömästi kun niihin koski.

Toinen erä oli koostumukseltaan parempi. Laiton sidosaineeksi valkuaista ja vehnäjauhoja ja sitten siemeniä. Tein tälläkin kertaa leivistä donitsin mallisia, sillä ne olisi täten helppo laittaa oksiin roikkumaan. Osa leipien reunoista kärventyi hieman uunissa, mutta muuten ne olivat erittäin hyvän näköisiä! Niissä näkyi siemeniä, joten odotin että linnut olisivat niistä kiinnostuneita, kun ne on tunnistettavissa ruoaksi, eivätkä oikeastaan kovin leipämäistä.

Annoin leipien jäähtyä ja kovettua/kuivua parisen päivää. Olin jo innokkaana odottamassa että voisin tarjota leipiä linnuilleni, jolloin saisin aktivoitua niitä enemmän ja voisin jättää tylsästi ruokakupista tarjoillun ruoan vähemmälle. Mikä pettymys! Linnut eivät osoittaneet mitään kiinnostusta leipiä kohtaan! Varmaan niitä käytiin vähän tuijottelemassa, mutta siihen jäljistä päätellen sitten jäikin. Koskemattomiksi.

Kolmas kokeilu oli kunnianhimoisempi, tosin aloitin leipomisen jo ennen edellisten tarjoamista linnuille, joten en ollut vielä kerennyt oppia, ettei linnuille kelpaakaan itsetehdyt lintuleivät, ainoastaan kaupan siementangot ovat herkkua! Olin tehnyt linnuille valmiiksi halkoja ja roikkuvaksi tarkoitettuja pienempiä puunpalasia, joissa oli 9mm halkaisijaltaan porattuja reikiä. Yksi halko oli jo linnuilla, ja koloihin olin laittanut aina hirssiä, ja siitä linnut tykkäsivätkin. Nyt tein hienon mixin, johon tuli sidosaineeksi munanvalkuaista, vehnäjauhoja sekä lisäksi lintujen siemeniä ja jauhettuja pellettejä väriä antamaan ja lisäämään pitoa. Pursotin muovipussista tehdyllä pursottimella 9mm paksuisia pötköjä ja paistoin ne. Ne sopivat täydellisesti halkoon porattuihin koloihin! Harmi ettei lintuja olisi voinut vähempää kiinnostaa. Onneksi rotille kelpasi, ja rotilla kun on samanlainen halko, sai näistä sinne hyvää täytettä.

Vinkki: Mikäli teet tällaisia rotille tai herkusta ylipäätään kiinnostuneille linnuille, kannattaa pötkön ylijäävä osa katkaista, jolloin eläimellä on enemmän haastetta herkun hankkimisen kanssa kun sitä ei voi helposti vain vetää irti.

Esittely: Neitokakadu Nemo (R.I.P)

Jospa sitä vähitellen esittelisi vanhempiakin lemmikkejä...

Neitokakadu Nemo oli kaverillani syntynyt nuori koiras joka saapui minulle äitinsä Iineksen kanssa kun kaverillani ei enää riittänyt mielenkiinto niitä pitää. Se syntyi suunnilteen alkuvuonna 2004, ainoana poikasena ja jäi asumaan synnyinkotiinsa.

Nemo ja Iines muuttivat luokseni syksyllä 2007, vain pari päivää Samaran saapumisen jälkeen. Ne pääsivät heti aluksi samaan aviaarioon ja yhteiselo oli alusta asti hyvin sujuvaa. Nemolla oli kaunis kruunumainen töyhtö, jonka se oli perinyt äidiltään. Nemon isä Legolas oli lutino, väri jota edustavat neitokakadu saattavat olla muita heikompia ja herkempiä. Legolas oli vielä lutinoksi rähjäinen ja sillä oli suuri kalju päälaellaan. Legolaskin olisi muuttanut luultavasti meille, ellei se olisi menehtynyt tuntemattomasta syystä ennen tuota ajankohtaa. :(

Iines, Nemo (poikaspuvussaan) ja Legolas ensimmäisessä kodissaan.

Valitettavasti jonkin aikaa meillä asuttuaan Nemolla alkoi ilmetä omituisia päänravistelukohtauksia, joihin eläinlääkärikään ei osannut sanoa mitään varmaa. Nemo oli sairashäkissä eristyksissä lämpimässä ja välillä se voi hyvin ja välillä huonommin. Loppujenlopuksi pieni lintu kuitenkin heikkeni ja menehtyi. Ruumiinavausraportti paljasti, että Nemo oli syönyt paljon kuituja esim. sisalköydestä, joka oli muodostanut vaarallisen kuputukoksen. Meillä noita köysiä ei ollut saatavilla, joten Nemo oli aloittanut vaarallisen köydenahmimisen jo edellisessä kodissaan. Meillä ei tuon jälkeenkään ole juuri tuosta syystä köysiä linnuilla käytössä.

Ruokaa ulkoa!

Kevät on taas! Muistakaa hyödyntää luonnonantimia. :) Täällä pohjoisessa koivut ei ole kaikkialla edes hiirenkorvilla, joten aikamoiseksi näpräämiseksi meni kasvien haku, ekaa kertaa tänä vuonna kävin tänään hakemassa. Mukaan tarttui: pienenpieniä koivun, vaahteran ja orapihlajan hiirenkorvia, pieniä voikukan ja apilan lehtiä, heinän/ruohonkorsia sekä vaahteranversoja joita oli pihassa paljon.
'

Erityisesti neitokakaduille, undulaateille jne. on tärkeää tarjota tarpeeksi tummia lehteviä kasviksia, jotta niiden ruokavalio on tasapainoinen. Talvisin tämä on aikamoinen haaste, sillä kyseisiä kasveja ei kamalan paljon kaupan hyllyiltä löydy. Kesällä näitä ei tarvitsekaan ostaa, sillä kaikki ruokapyramidin tuon alueen syötävät on helppo hakea luonnosta.

Kirjoitin aiemmin tänä vuonna Lemmikkilinnut Kaijuli RY:n foorumille pienen listan linnuille sallituista ja kielletyistä kasveista. Sitä voi myös soveltaa aikalailla kaikille muille eläimille.

PS: Muistakaa kerätä kasvit saasteettomilta ja puhtailta alueilta. Itse huuhtaisen vielä kasvit juoksevalla vedellä, niin irtoroskat ja ötökät lähtevät pois.

Pikkulat saivat nimet!

Pikkulat olivat yksilönimettömiä tarpeeksi pitkään, joten sitten vain parempien nimien puutteessa päätin niille nimiksi ne Brutus ja Maximus! Brutus on siis agouti, eli siis punertavampi ja Maximus se kylmemmän sävyinen blue agouti. Nimet päätin vain muistisäännön vuoksi, ruskea = brown -> Brutus. Ja ruskealla nyt tarkoitan sitä aitoa, oikeaa ruskeaa eli agoutia pikkupoikaa.

Päätin myös, että haluan sisustaa jossain välissä terraarion uudelleen. Messuilla oli matelijapuolella näitä samaisia kääpiöhiiriä, ja niillä oli niin hieno luonnonmukainen terra! Meillä tuo muistuttaa jotain normi gerbu-/hiiriterraa, vaikka se voisi olla samalla sisustuselementti! Hain jo ulkoa kaarnanpalasia ja käytin niitä kuumassa suihkussa ja saunan löylyissä puhdistumassa.

 

Maximus tutkimassa nykyisin sisustettua terraa.

Esittely: Afrikkalaiset kääpiöhiiret (toistaiseksi nimettömät)

Esittelytekstit menevät nyt hieman ristiin, sillä en ole saanut edes vanhempia lemmikkejä esiteltyä! Tämä on kuitenkin ajankohtainen aihe, joten laitan tämän tähän väliin...

Jossain välissä elämää, vuosia sitten, hullaannuin hiiristä. Normaalit kesyhiiret pelottivat hieman hajuineen, vaikka minihiiri (kesyhiiren pienempi muunnos) kuumotti joskus pahastikin. Sitten kun mahdollisuus kotona minihiiriin oli, niitä ei näkynyt missään.

Jonkin aikaa sitten törmäsin rytinällä hiirifoorumilla kahteen maailman pienimpään jyrsijälajiin: vaivaishiireen ja afrikkalaiseen kääpiöhiireen. Molemmat iskivät sydämeen, vaikka ne ovatkin aika erilaisia hiiriksi. Kun pentuja tuntui olevan jo jonkin verran tarjolla muillekin kuin aktiivisille hiiri- tai herppiharrastajille (pikkuhiiriä kasvatetaan myös matelijanruoaksi), rohkaistuin laittamaan hiirifoorumille ilmoituksen ostettavista kääpiöhiiristä. (Vaivaishiiret ovat yhä Suomessa lemmikkinä niin harvinaisia, ettei niiden saamisesta ollut kyllä toivoakaan.)

Pian sainkin kasvattajalta vastauksen, että hänellä on kääpiöhiiren poikasia saatavana. Omana ehtonaan oli, että itse voisin ottaa hiiret vastaan PetExpo-messuilla, sillä eihän täällä kotopohjolassa mitään kasvattajia asunut! Onneksi tämä sopi kasvattajalle hyvin. Poikueeseen sattui jopa kahden värisiä hiirulaisia, joten voin jopa erottaa pienet toisistaan!

Annoin kuljetusboksin kasvattajalle ensimmäisenä messupäivänä, ja sunnuntaina sain boksin hiirineen takaisin. Hiiret pärjäsivät puoli päivää boksissa hyvin, tosin niiden ikikauhistunut ilme kertoi vähän muuta. Kotiterraarioon päästyään ne tutkivat ensin koko terran läpikotaisin, ennen kuin rauhottuivat.

Pienien nimet ovat vielä harkinnassa. Yhteisnimenä niillä on kaverini Miljan keksimä "Pikkulat", tosin voipi olla että sanon niitä myös "pojiksi", sillä ne ovat lemmikeistäni ainoa poikaporukka. Yksilötasolla mietinnässä ovat nimet Mini ja Nano tai yltiömaskuliiniset Brutus ja Maximus. Tällä hetkellä kannatan jälkimmäisiä, ja kutsumaniminä omassa päässä (ja toistaiseksi Petsiessä) pienillä ovat Punainen ja Sininen, sillä toinen on väritykseltään tiilenpunertava Agouti ja toinen vähän kylmemmän sävyinen Blue Agouti.

(Kuvissa Pikkulat ovat vielä kuljetusboksissa, ja juuri ennen terraan siirtämistä, joten pesämateriaalia on siksi vähän. Kokoviittauksena myöskin kahden euron kolikko.)