Sählypallosta linnunleluksi

Jos suinkin laittaa mielikuvituksen kehiin, voi mitä moninaisimmista esineistä saada leluja lemmikeilleen, kunhan varmistaa että materiaali on siihen soveltuvaa. Tässä ohje miten sain sählypallosta linnuille helposti täytettävän namijemmalelun.

Tarvikkeet:
- Puhdas sählypallo
- Pieni kukkaruukku (ostin itse Kärkkäiseltä, mutta näitä saa askartelukaupoistakin)
- Nauhaa
- Itse laitoin vielä varulta nauhankiristimen

Tein sählypalloon terävällä puukolla isomman reiän. Siitä ei tullut todellakaan kaunis, muttei se haittaa kun se jää piiloon. Laitoin sählypallosta läpi nauhan sitoen toisen pään ison reiän vastakkaiselle puolelle (eli tekemällä nauhaan sählypallon reikää suuremman solmun, tähän voi ripustaa halutessaan esim. ison helmen tai kilikellon). Saman nauhan vedin läpi myös pienestä kukkaruukusta, niin että ruukku tuli nurin päin peittämään isoa aukkoa. Lopuksi laitoin kukkaruukun päälle kiristyssysteemin, etteivät linnut saisi ruukkua nostettua ja päätään pallon ja ruukun väliin. (Tosin neitokakadun kokoinen lintu ei saisi ruukkua nostettua nauhan kantikkuuden ja kitkaisuuden ja ruukun painon vuoksi, mutta laitoin varmuuden vuoksi ja tuollainen kannattaa laittaa jos käyttää pyöreää nauhaa.) Nyt sählypallon saa täytettyä hyvin kätevästi ja nopeasti kerralla!

Kätevimmin sählypallon täyttää hirssin palasilla. Tätä virikettä voi käyttää myös muilla linnuilla kuin neitokakaduilla, ainakin pienemmillä. Ehkä soveltuisi suoranokkaisillekin kavereille, en tiedä. Isommille linnuille ei kannata laittaa, sillä niiden nokkavoimat riittävät hajottamaan pallon ja irrottamaan siitä muovia.

Pulunpojan seikkailut

Kävin tänään Ainolanpuistossa heittämässä puluille hieman pähkinöitä, kun oli niin upea ilmakin! Huomasin "normaalien" pulujen joukossa nuoren pulun! Se oli todella nuori, varmaan aika vasta pesästä lähtenyt, sillä se oli hyvin pieni, sen vahanahka ei ollut kunnolla muodostunut, sen siivet olivat lyhyet ja sillä oli muutenkin ihan "vauvan" höyhenpuku vielä päällä. :) Tosi suloinen ilmestys!

(Note: Poiketen esimerkiksi sorsista ja kanalinnuista, pulun poikaset kuoriutuvat rumina ja kaljuina. Emot hoitavat niitä pesässään kunnes poikaset ovat suunnilleen lentokykyisinä, jonka jälkeen ne jättävät pesän. Tässä vaiheessa poikaset eivät ole enää mitään poikasenpörröisiä pieniä piipittäjiä, vaan normi-ihmisen silmään vain hieman aikuista pulua pienempiä puluja.)

Pulujen ja sorsien lisäksi puistossa oli kuitenkin jotain muutakin. Rohkea varisperhe. (Jälleen variksen "poikaset" olivat niin aikuisia, että ne tunnisti lintuihmisenä vain suloisista nappisilmistä ja himppasen pienemmästä koosta aikuisen variksen rinnalla.) Varikset olivat huomanneet selvästi tämän nuoren pulun, ja kuinka kokematon se oli. Pulunpoikanen osasi lentää, mutta se ei ollut siinä yhtä nopea ja ketterä kuin aikuset kyyhkyt. Niinpä pieni pulu oli armottomasti varisten uhrina. Varikset yksi toisensa jälkeen jahtasivat juuri tätä pientä pulua, joka juoksi karkuun ja lennähti parin metrin matkoja pakosalle. Ainoa turva oli ihminen, sillä varikset pysyivät ihmisistä parin kolmen metrin päässä, missä pulut uskalsivat tulla ihan jalkoihin.

Puluparka oli kuitenkin liian typerä ja pahaa-aavistamaton sillä se ei osannut paeta variksilta pitkällä tähtäimellä. Niinpä kerta toisensa jälkeen se jäi varisten nokittavaksi. Yhden hyökkäyksen sain videollekin, ajattelin olla kylmä ja antaa luonnon hoitaa osansa (täytyyhän variksienkin syödä), mutta pulunpoikasen tuskanhuudot olivat liikaa ja menin väliin.

Pian pulu oppikin, että sen täytyy lentää pidemmälle päästäkseen pakoon. Se ei kuitenkaan aavistanut, että saisi kaikki neljä varista peräänsä yrittäessään lentää sorsalammen yli! Varikset hyökkäsivät pulun kimppuun keskellä lampea, ja jäivät rannalle ihmettelemään kun pulu kellui vedessä! Pulu ei tietenkään päässyt enää siivilleen, sillä sen sulat olivat läpimärät. Se ui kuitenkin rantaan siipiään räpytellen, ja onnekseni se ui rantaan suoraan kohdalleni.

Poimin pienen, litimärän pulun käsiini, ja se näytti sulat märkinä ja kehoa vasten painautuneina vielä entistäkin pienemmältä. Vein pienoisen talteen ison jäteastian luo, jonka alle jäi noin 20-30 cm kokoinen kolo. Toivoin että kyyhky tajuaisi jäädä sinne alle kuivattelemaan ja palauttamaan voimiaan, sillä jos se lähtisi kävelemään minnekään, se olisi automaattisesti variksenruokaa. Pieni parka oli jahdista, uimisesta ja ihmisen käsittelystä ihan suunniltaan, ettei meinannut pysyä jaloillaan. Kävin vielä parin minuutin päästä kurkkaamassa pienoista, se oli päässyt jo jaloilleen ja kökötti kurjan näköisenä jäteastian alla.

Normaalisti lintuja kannattaa käsitellä painamalla niiden siivet kehoa vasten, jotta ne eivät pyristele. Tämä kaveri oli kuitenkin liian voimaton siihen, ja siivet vain roikkuivat.

Lintuleipäkokeiluja nro kaksi

Edellisellä kerralla kokkaillessa kokeilin kahta erilaista "reseptiä." Tällä kertaa kokeilin Pinkun Kaijuli-foorumille kirjoittaman ohjeen mukaisesti. Ohje oli hyvin yksinkertainen: kiinteää (ei siis juoksevaa) hunajaa, kananmuna ja siemeniä. En onnistunut saamaan seoksesta kiinteää, vaan se vaikutti murutaikinalta. En siis saanut siitä muotoiltua mitään hienoja tankoja, joten levitin vain koko massan noin 1,5 - 2 cm paksuiseksi lätyksi uuninpellille.

Luotin ohjeeseen liikaa, sillä kellon pirahtaessa 10 minuutin kohdalla keittiössä haisi jo vähän palanut... Ja lintukaakku oli reunoilta hieman mustunut. Koko kakku tuntui menneen ihan penkin alle, sillä se tuntui pehmeältä ja samalta kuin ennen paistoa. En kuitenkaan tullut ajatelleeksi että uunissa hunaja on luultavammin sulanut ja vasta jäähtyessään se jähmettyy. Hieman jäähdyttyään kakku ei vaikuttanut enää läheskään niin pahalta! Valitettavasti se jämähti kiinni leivinpaperiin suurimmaksi osaksi, mutta jäähdyttyään irtosi helposti.

Päiviä jäähtyneenä kakku oli yhä limaista, sillä hunaja ei ilmeisesti kovin hyvin kovetu ja kuivu. Kakkupalat sai leikattua isosta levystä erilaisiksi saksilla (tai voisi käyttää veistäkin). Pystyisi sitä taittamaan myös käsin, mutta murenee tällöin helpommin. Irrallaankin tarttuvat toisiinsa kiinni jos erehtyy laittamaan ne pinoon. Valitettavasti, vaikka nämä kakkuset muistuttivat koostumukseltaan aika paljon kauppojen siementankoja (limaisuutta lukuunottamatta), eivät ne meidän linnuille kelvanneet lainkaan. Rotille sitävastoin kelpasi, mutta suurimman osan kiikutin parempaan käyttöön muille lintuihmisille. Pari palasta jätin itselleni rottien syötäväksi.

Rottamiittailua

Tänään pidettiin Oulun seudun rottailijoiden kesken pienimuotoinen rottamiitti! Paikalla oli laskelmieni mukaan 8 rottahullua rotanomistajaa, ja kokoonnuimme Tiinan kotona. Toisin kuin esim. koirien kanssa, rottamiiteissä osallistujien rotat jäävät yleensä kotiin, sillä vieraat rotat eivät osaa leikkiä keskenään iloisesti kuin vieraat koirat.

Rottia oli kuitenkin talossa enemmän kuin Tiinan rotat, sillä Piia toi mukanaan muutaman naperon, jotka jatkoivat uusiin koteihinsa miitin kautta.

Uusi poju menossa uuteen kotiin, ja Tiinan Amalia tutkimassa.

 Heikkohermoisempia olisi voinut hieman heikottaa, kun rotat juoksentelivat tottuneesti ruokapöydällä. Pöydän antimia vähän varasteltiin ja maisteltiin, mutta eipä tuo rottaihmisiä hetkauttanut, vaan rotannuolaisemat kalaleivätkin syötiin mutisematta pois. Täytekakku oli rotille vastustamaton, ja Tiina saikin olla vähän väliä nostelemassa ahneita siimahäntiä pois kakun kimpusta. Saivat rotat sentään nuolla lautaselta kermavaahdon jämiä lohdutukseksi. :P

Roosa pöydän antimista nauttimassa.

Oli tosi hauskaa päästä jauhamaan rotista seurassa, joka ei kertaakaan nyrpistäisi nenäänsä mokomille tuholaiseläimille ja niiden päättömille touhuille! Läppä lensi ja hauskaa oli! :D

Ihana Siiri, joka lauantaina pääsi OSJH:n jyrsijänäyttelyn BIS-kehään!

Paperlady AKA vappuhuiska

Ehkä tähän mennessä rumin ja karmivin askartelemani lelu lemmikeilleni. :D Monissa amerikkalaisissa nettikaupoissa on papukaijojen lelut laitettu muutamaan kategoriaan: täytettävät namijemmalelut (jotka ovat kovaa akryyliä tai metallia, eikä niitä ole tarkoitettu tuhottavaksi vaan älyllä käytettäväksi), tuhottavat namijemmalelut, puulelut, tutkittavat lelut (nämäkin yleensä akryyliä/metallia) sekä silputtavat lelut ("shreddable toys"). Silputtavat lelut sisältävät yleensä paljon paperia, sisalia, kookoskuitua tai jotain muuta puuhun verrattuna pehmeää ja helposti tuhottavaa materiaalia. Silputtavat lelut sopivat yleensä papukaijoille kokoon katsomatta, sillä haasteena ei ole materiaalin kovuus vaan se että tuhottavaa on yleensä paljon! (Ja sotku sen mukainen ymmärrettävästi. :P)

Osa leluista muistutti lähes erehdyttävästi suomalaisten vappuhuiskia... Jo joskus keväällä muistan katselleeni vappuhuiskia sillä silmällä, että siinä olisi monelle eläimelle hauska lelu tuhottavaksi! Vappuhuiskan materiaaleista ei kuitenkaan voi olla varma, sillä niitä ei yllättäen ole tarkoitettu suuhun laitettaviksi. Onneksi netistä löytyi vappuhuiskan teko-ohjeet!

Tuumasta toimeen! Käytin omaan "vappuhuiskaani" normaalia, vähintään 2 viikkoa kuivunutta, sanomalehtipaperia, sekä vedellä laimennettua puuliimaa. (Suurinsosa puuliimoista, paperiliimoista jne. esim. Erikeeper ovat kuulemma turvallisia eläimille, vaikka vahingossa sitä nielisivätkin.) Huiskan valmistuttua vein ajatusta hieman pidemmälle, ja tein sille vielä vartalon. Ja näin syntyi paperileidi! Täytyy myöntää, että aika häiritsevän näköinen siitä tuli. :D

Kaikenkaikkiaan rakensin paperileidin näin:
- Noin 5cm kokoiseen puunpalaseen on toiseen päähän porattu läpi menevä reikä. Umpinaiseen päätyyn tätä puunpalaa rakensin noiden linkkaamieni ohjeiden mukaisesti tuon huiskan.
- Vartalona on wc-paperihylsy, johon on leikattu oikealle kohdalle käsipuun aukot samoihin kohtiin.
- Käsipuu on yhtenäinen, jossa on keskellä reikä.
- Pää on 1,5 cm paksu puunpala, jossa on keskellä läpimenevä reikä, ja hiussaparoiden kohdilla noin 1 cm halkaisijaltaan olevat reiät, joihin on tungettu huiskan tapaan tehdyt minihuiskat hiuksiksi.
- Kaikkea pitää kasassa naru, joka ensin solmitaan hamehuiskan runkopuussa olevaan reikään, ja pujotetaan sitten kaikkien osien läpi. Pään päälle solmu pitämään koko jutun kasassa.

Tämä virike on todellakin sellainen, jonka parissa eläin viettää hetken jos toisenkin! Tosin kesäaikaan kannattaa suosia tuhottavia juttuja ulkoa, esim. puun oksia lehtineen, mutta talvisin ei tuollaista mahdollisuutta kovin ole. Kannattaa välttää virikkeen käyttöä eläimillä jotka syömällä syövät paperia, ja linnuilla joiden ei toivota pesivän: liiallinen pesämateriaalilla leikkiminen voi innostaa epätoivottuihin pesimäintoiluihin.

Tämä virike käy lintujen lisäksi myös monille jyrsijöille, tein samanlaisen (paitsi pienemmän ja ilman leidiosaa) myös rotilleni, josta ne käyvät repimässä paperia pesänpehmikkeeksi! :)

Hunajamelonin siemeniä

Ostettiin kotiin syötäväksi hunajameloni, ja olin miettinyt jo aiemmin voisiko hunajamelonin siemeniä syöttää eläimille. Pienen tutkimuksen jälkeen sain tietää, että kyllä saa. Hunajamelonin siemenet ovat siitä vielä hyviä, että ne ovat yhtenä könttinä hedelmässä, eivätkä ympäriinsä ripoteltuna kuten vesimelonissa, joten ne on helppo kerätä talteen.

Laitoin huuhdellut siemenet sanomalehden päälle kuivumaan, mutten malttanut olla antamatta pientä maistiaista rotilleni... Ja menestys! Rotat tykkäsivät siemenistä todella paljon! Luulen että omat linnut eivät arvosta tätä vierasta ja epäilyttävää herkkua yhtä paljon, mutta ainakin rotille maistuu vaikka linnut jättäisivätkin syömättä. :)

Linnunleluja nahkasta

Nahka taipuu moneksi. Mummoni toi nahkakaupasta ylijäämänahkaa, mahdollisimman puhdasta ja käsittelemätöntä sellaista. Tällä kertaa syntyi tämmöinen tikkuinen mustekala. Leikkasin ensin mustekalaa muistuttavan palan nahkaa, jonka jälkeen kastelin sen, ja kiedoin sen "lonkerot" tikun ympärille. Annoin kuivua, jolloin nahka jäi kiemuraiseksi. Laitoin jokaisen nahkasiivun päähän jäätelötikun (jotka olin askarrellut jo aiemmin), ja solmut päähän. Valmis! (Tosin en vielä tehnyt mitään kiinnitysmekanismia.)

Nahka on siitä hyvää materiaalia, että se on niin jäykkää, että siihen ei lintu voi kovin helposti takertua, kunhan nauhat pitää fiksun pituisena. Se ei myöskään lähde purkautumaan eikä lintu voi siten saada siihen samalla lailla kynttään kiinni kuin normaaliin naruun.

Monipuolinen tuoreruokavalio

Monille lemmikkieläimille erilaiset tuoreet kasvikset muodostavat tärkeän osan ruokavaliosta. Eniten tämä painottuu latvustoruokailijapapukaijoilla, sekä eläimillä jotka luonnossa syövät pitkälti yksinomaan tuoreita kasviksia kuten esimerkiksi iguaanit ja maakilpikonnat. Valitettavasti varsinkin monilta papukaijanomistajilta tuntuu unohtuvan, että ei riitä että papukaijalle tarjotaan jotain tuoreruokaa, vaan tuoreruoan tyyppiinkin pitäisi kiinnittää huomiota. Hyvin usein se, mikä unohdetaan, on se mikä hallitsee lajin ruokavaliota luonnossa...

Aikalailla kaikkien papukaijojen tuoreruokavalion tulisi pohjata tummiin, lehteviin kasviksiin. Mutta mitä ne oikein ovat? Englanniksi Dark, leafy greens -syötävät ovat sitä, mitä Suomessa on kesäisin luonto pullollaan! Voikukka, apila, horsma, piharatamo, vesiheinä vain muutama pihapiirin kasvin nimetäkseni. Silti monen lemmikkilinnun tuoreruokavalio koostuu siitä mitä ihmiset syövät itse: omenaa, kurkkua ja muita jääkaapin tai hedelmäkorin antimia. Vaikka toki hedelmät ja vihannekset kuuluvatkin kiinteästi papukaijan ja useimpien muiden kasvinsyöjien tuoreruokavalioon, ei ruokavalion tulisi painottua niihin!

Tässä esimerkkinä neitokakadun, undulaatin ja muiden "ruohoparakiittien" tuoreruokaympyrä (tästä on siis vähennetty täysin siementen osuus):

(Arvot keskimääristä, oikeasti tuoreruokavalion prosenttimäärät:
- Tummat lehtevät kasvikset 10-30%
- Vihannekset 5-20%
- Marjat 5-15%
- Hedelmät 1-10%
- Eläinproteiini 5-10%)

Tämä ei ole tietenkään ehdoton optimi, sillä luonnossakin erilaisten ruokien saatavuus vaihtelee vuodenajan mukaan. Joka päivä ei ole siis pakko laittaa tarjolle koko ruokaympyrää kaikkine vivahteineen! Kunhan ympyrä muodostuisi tasapainoiseksi ja kokonaiseksi esimerkiksi viikon, kuukauden tai edes vuoden aikana. Suomen hankaluus on se, että vihreitä lehtikasveja pursuilee ulkona kesäisin, mutta talvella tuon puolen toteutus voi olla haastavaa. Kannattaa kuitenkin koluta markettien yrttiosastoja, sillä esim. basilika, rucola, minttu ja tilli kuuluvat tähän ryhmään. Kasveja voi myös kasvattaa itse, esim. versottamalla herneitä (tosi helppoa!) tai kasvattamalla kasveja lintujen omista siemenistä. Myöskin turvallisten huonekasvien tarjoaminen monipuolistaa talvista tuoreruokavaliota. :)

Linkkaamani ruokaympyrä on kotoisin sivulta HolisticBirds, mutta koska papukaijojen ruokavaliota ei ole millintarkkaan tutkittu ja elinalueet ja lajit vaihtelevat runsaasti, ovat ruokapyramidit enemmän suuntaa-antavia kuin ehdoton totuus. Kuitenkin sen verran niihin ainakin itse luotan, että uskon lemmikinomistajan velvollisuuden olevan tarjota elätilleen tuoreruokana muutakin kuin iänikuista omenaa ja kurkkua. ;)

Vartevaa kastelukannua

Kotiloterraarion kasteleminen voi joskus olla haastavaa hommaa. Mikäli terraario on suuri ja kotiloille on tarjottu runsas turvekerros kaiveltavaksi, ei välttämättä turpeen sumuttaminen riitä. Turpeen tulee olla läpikotaisin kosteaa, ei vain pinnalta. Joku vinkkasi, että turpeen voi kastella kastelukannulla. Ison, painavan kastelukannun kanssa häärääminen lasiterraarion ja laminaattilattian ympäristössä ei tuntunut kovin luotettavalta idealta, joten ajatusnystyrät joutuivat töihin.

Kymmenlitraisen suuren kastelukannun kanniskelu sisätiloissa tuntui hieman liioitellulta tarpeeseeni, joten ostin lasten kastelukannun kyseiseen tarkoitukseen. Näin kesäaikaan niitä löytyy monista normaaleistakin kaupoista. Toki sisäkasvien kasteluun tarkoitettuja kapeakärkisiä kannuja löytyy kasvipuolelta kauppoja ympäri vuoden, mutta halusin kannun, jossa on tuollainen "jakonokka", joka jakaa vedentulon pisaramaiseksi sateeksi yhden kiinteän vesivanan sijaan. Sellainen lopulta löytyikin, ja irroitettava nokkaosa on vain plussaa...

Huomasin, että turhaanhan minä tungen koko kastelukannua terraarioon, sillä riittäähään tuohon vain pienestä raosta kastelu. Tämä kuitenkin vaati kastelukannuun lisäletkun askartelun. Sattumalta normaali puutarhaletku oli aikalailla täydellisen kokoista!

Pientä modailua tarvittiin, mutta sattumalta kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa! Pätkä puutarhaletkua, hieman isompaa vaaleanväristä muoviputkea ja hieman teippiä suurentamaan puutarhaletkun läpimittaa puolella millillä.

Palasina ja kasattuna. Palat voi vain työntää kiinni toisiinsa, en nähnyt tarpeelliseksi käyttää liimoja tai silikone, jotta koko jutun voi halutessaan purkaa täysin.

Hedelmien kuivattelua

Omat lintuni syövät hyvin nirsosti mitään tuoretta, tai oikeastaan mitään joka joskus oli tuoretta. Vaikka päivittäin tarjoankin niille pienen määrän tuoreruokaa nokan alle pakkotutkintaan, jotta hieman edes tottuisivat siihen, voi tuoreruokaa tyrkyttää linnuille muutenkin. Yksi vaihtoehto on kuivahedelmät. Ne säilyvät virikkeissä pilaantumatta pitkiäkin aikoja. Hedelmät tarjoavat myös erilaista materiaalia tutkittavaksi ainaisen puun ja pahvin lisukkeeksi. Myöskin useimmille jyrsijöille kuivahedelmiä ja -marjoja voi tarjota syötäväksi.

Käyn ostamassa kuivahedelmiä luomuna ekokaupasta. (On tärkeää ostaa luomua, sillä ei-luomuissa on usein käytetty mitä erilaisimpia säilöntä- ja kuivatusaineita.) Isommat palaset rei'itän ja laitan säilöön odottamaan että teen niistä virikkeitä. Isommista palasista osan ja kaikki pienet palaset lohkon pelletin kokoisiksi muruiksi ja viljelen niitä tyrkylle siemen- ja pellettikuppeihin.

Kaupasta olen ostanut mm.:
- Gojimarjoja
- Ananasta
- Mangoa
- Viikunaa
- Omenaa
- Tomaattia
- Taatelia
- Banaania
- Mustikkaa
- Mansikkaa
- Mulperimarjoja

Itsekin olen kuivatellut joitain hedelmiä ja vihanneksia. Mitään hienoa kuivatustelinettä minulla ei ole, vaan olen leikannut kuivatettavista kasviksista ohuen ohuita siivuja ja levittänyt ne ilmavasti kyljelleen laitetun pienen häkin päälle. Tällöin ne saavat ilmaa kaikille sivuille kun ne makaavat ritilän päällä. Itse olen kuivanut isoina, virikkeisiin ripustettavina paloina sekä pienempinä palasina:
- Mansikkaa
- Omenaa
- Kiiwiä
- Porkkanaa
- Pihlajanmarjoja
- Appelsiinia
- Juustoa (vaikkei se olekaan kasvis)

Riippuu kovasti lemmikistä miten kuivahedelmiä kannattaa tarjota. Mikäli eläin on nirso, kuten omat lintuni, kannattaa kuivahedelmiä laittaa tarjolle moniin eri paikkoihin ja erilaisissa muodoissa. Mikäli eläimet tykkäävät kuivahedelmistä, kuten rottani, niitä kannattaa käyttää virikkeiden sisällä herkkuina sekä tietty kädestä tarjottavina makupaloina voimistamaan lemmikin ja omistajan suhdetta.

Iines antibioottikuurilla

Pientä taukoa bloggaukseen, sillä ajatukset on olleet hieman muualla... Iines nimittäin osoitti olevansa huonovointinen tuossa vähän yli viikko sitten. Kopion tekstini lähes suoraan ketjusta jonka aloitin Kaijulin foorumille.

Ensimmäinen osa kirjoitettu 2.7.2012 yöllä:

Meillä siis Iines on ollut krooninen munija ja on ilman pesää puskenut maailmaan varmaan toistakymmentä munaa aina ilman ongelmia. Joskus ensimmäisillä kerroilla huolestuin, sillä linnun pyrstö oli alaspäin sojottavampi kuin aiemmin ja lintu vaikutti tuskastuneelta. No, kyllähän sitä varmasti on polttoja kun puskee maailmaan lähes päänsä kokoista munaa. En ajatellut että Iineksellä muna jumittuisi kovin, sillä se ei ole ensimunija, vaan kloaakin luulisi jo "venyneen" edellisten munintojen myötä. Samoin en pidä linnuillani pesää ja viimeiseen puoleen vuoteen munia ei ole ollut sillä olen saanut järkättyä olot niin että pesäintoilu on pudonnut aikalailla nollaan.

"Normaalia" munintaaedeltävää pyrstönroikutusta

Huomasin Iineksen roikottavan pyrstöään kuten joskus aiemminkin ennen onnistunutta munintaa. En siihen kiinnittänyt paljoa huomiota, ennen kuin huomasin pyrstön "roikkuvan" vielä seuraavanakin päivänä. Yleensä pyrstö on alaspäin suuntautunut vain enintään muutamaa tuntia ennen munimista ja sen jälkeen palautuu normaaliksi. Huomasin tuon lisäksi pian, että Iineksen lentokyky ei ollut enää entisensä. Tai lentokyky ehkä oli, mutta laskeutumiskyky ei! Se ei tuntunut saavan orresta otetta, vaikka osuikin muuten hyvin ja siivet kantoi. Laskeutuminen oli räpistelyä, ja samalla huomasin että pelkästään orrella siirtyminen kävellen sai rouvan siivet löyhyämään.


Tänään sitten otin Iineksen kiinni ja hoidin netistä löydettyjen ohjeiden mukaisesti juuttuneen munan kanssa. Tietenkään kaikkeen netistä luettuun ei saa luottaa, mutta ohjeet olivat sellaiset ettei niistä voisi olla kovin paljon haittaa vaikka tekisinkin väärin tai ohjeet olisivat virheelliset. Laitoin laakeaan astiaan lämmintä vettä, otin linnun kiinni ja hieroin ruokaöljytyin sormin varovasti linnun kloaakkia, tämän pitäisi kuulemma rentouttaa lihakset että lintu päästää munan ulos. Ohjeiden mukaan olin todella varovainen, etten rikkoisi juuttunutta munaa linnun sisälle, joka olisi mahdollisesti kohtalokasta. Mitään munaa ei kuitenkaan tuntunut, eikä ennen toimenpidettä linnun peräpää näyttänyt pullistuneelta, ainoastaan ulosteista hieman likaiselta välittömästi klokaakkiaukon läheisyydestä (vaikka likaisempiakin olen nähnyt esim. eläinkaupan muuten terveillä ja pirteillä undulaateilla).


Mitään ei käynyt munan kannalta, lintu ei muninut eikä ulostanut toimenpiteiden johdosta. Hengitti vain HYVIN raskaasti nokkaa availlen. (Iines on siis villi lintu joten tilanne oli sille varmasti todella stressaava.) Juotin Iinestä hieman sormenpäästä, sillä en tiedä oliko se osannut käydä juomakupilla juomassa, sillä sinne pääsee vain lentäen tai verkossa kiiveten, ei siis ortta pitkin. 


Vaikka lintu hengitti raskaasti, se oli silti hyvin rauhallinen muuten, ehkä siksi että sen jalat tuntuivat voimattomilta. Se puristi kyllä sormesta jos sen jalkoihin laittoi, mutta jos sormea ei ollut, se ei seissyt vesiastiassa omin jaloin vaan jalat liiankin rennonomaisesti taaksepäin suuntautuneina. Myöskin sairashäkissä orrelle sormelta siityminen oli vaivalloista. Orrelle päästyään kuitenkin pysyi siinä, yhä raskaasti hengittäen. 


Nyt Iines on siis sairashäkissä, lämpölamppu lämmittää toista puolta, ja laitoin tarjolle paljon hirssejä orsien lähelle ja myös pohjalle, ruokakupin sekä kaksi vesikuppia: orren viereen sekä pohjalle. Huomenna toivottavasti menemme eläinlääkäriin (ajanvaraus aukeaa 8.30, toivon että saisin jo huomiselle ajan Oulun ainoalle lääkärille johon luotan edes hieman lintujen suhteen). 


Huoli on erittäin kova, selviääkö Iines edes yön yli, sillä se vaikutti niin kamalan stressaantuneelta ihmisen käsittelyssä villinä lintuna.  Vaikka Iines onkin varmasti maailman kiltein neitokakadu ikinä, sillä se ei koskaan, missään tilanteessa ole purrut. Ei edes kun kamala omistaja sieppaa sen pakkokylpyyn.


Kommentteja, kokemuksia jne. vaikka ei täällä foorumilla lintulääkäreitä olekaan? Onkohan kyseessä edes mikään munintaan liittyvä, sillä en huomannut linnun peräpäässä mitään kovin silmiinpistävää. Toki en ole ennen tähyillyt likomärän linnun perää, mutta mitään munankokoista pullistumaa ei ainakaan ollut. Vai laitanko nyt vain munan syyksi, sillä lintu on (ollut) krooninen munija, vaikka kyseessä voisi olla vain alapään halvaus. Toki pohdin myös, voiko juuttunut muna painaa hermoja niin pahasti, että lintu menettää alaraajojensa hallinnan.


Saman vuorokauden puolella päivällä kävin Iineksen kanssa Eläinlääkäriasema Lemmikissä tutkimuksissa, ja ainakin röntgenin myötä tuli selville ettei kyseessä olekaan jumimuna! Tosin kyllä kuulemma jumiutuneen munan tuntisi tunnustellessa hyvin, eikä eläinlääkärikään tuntenut sitä. Jotain sisäistä tulehdusta epäiltiin ja Iines laitettiin kaksi viikkoa kestävälle antibioottikuurille. Voimat vaikuttavat palautuvan vähitellen, vaikka toki toipilashäkissä liikkumista on hankala tarkkailla, kun tilat on rajallisen kävelyyn ja kiipeilyyn, ja lentäminen pienessä häkissä on käytännössä mahdotonta.

Toipilas tänään.

Onnea rotat 1w!

Pihla täytti tänään vuoden! Isosisko Hilla täytti jo 21. päivä, mutta tänään juhlistettiin molempia. Rotat saivat lahjaksi uusia riippareita sekä tietenkin synttärikakun! Kakku on rakennettu ympyräksi leikatuista leivänpalasista, välissä on porkkana-, kurkku- ja omenaraastetta. Päällä kuorrutteena omenamuusia sekä lintujen hedelmäpellettejä murskattuna "nonparelleina."

Balsapuu ja värjäyskokeilu

Olin kauan pohtinut, mistä saisi läheltä ja helposti balsapuuta. Balsapuu on siis erityisen kevyt ja pehmeä puu, ja pohdin että se sopisi mainiosti pienille neitokakaduille, joiden nokkavoimat eivät normaaliin puuhun kovin tehoa. (Omituista kyllä, normipuisia leluja ei juurikaan jakseta tuhota, mutta ovenkarmeja ja paksuja orsia kylläkin...) Löysin vihdoin sellaista Kärkkäisen leluosastolta, onhan balsapuu kaiketi pienoislentokoneissa eniten käytetty puulajike. Balsalankku maksoi 2,10 euroa, ja kooltaan se oli 6mm paksu ja 10x100 cm kokoinen.

Balsapuun työstäminen on helppoa! Sitä olisi kohtuullisella vaivalla saanut leikattua terävällä, sahalaitaisella keittiöveitselläkin, mutta menin vielä helpomman kautta ja käytin rautasahaa. (Rautasahan piikit ovat normaalia sahaa pienemmät, normaali saha olisi saattanut repiä balsaa liikaa, kuin yrittäisi paperia sahata.) Balsapuuta tarvitsi sahata vain yhteen suuntaan, puun syiden mukaisesti se lohkesi käsin taittamalla helposti. Tein palasista eri kokoisia suorakaiteita. Tietenkin ympyrät, tähdet ja kolmiot olisivat tuoneet vaihtelua mutta niiden tekeminen olisi ollut todella paljon monimutkaisemaa ja aikaavievää. Porasin puupaloihin reikiä samoin tavoin kuin jäätelötikkuihinkin: osaan keskelle ja osaan laitaan, niin niitä voi käyttää leluissa eri tavoin. Akkuporakoneen akku loppui kesken työn, mutta onneksi balsapuu on niin pehmeää että siihen sai sievät reiät vain ruuvimeisselillä painamalla!

Balsapuutakin värjäsin, tosin nyt en laittanut keltaista lainkaan kun jäätelötikuissa se ei edes toiminut. Jaoin tikut neljään kasaan: luonnonvärisiksi jätettäviin sekä värjättäviin: sinisiin, vihreisiin ja pinkkeihin. Vuorokauden värivedessä liottuaan yllätyin, sillä balsaan väri ei tarttunut läheskään niin hyvin kuin jäätelötikkuihin. Sininen ja vihreä jäivät haaleiksi, pinkki oli vain pinkki. (Punainen, siis magentan värinen elintarvikeväri on kylläkin todella tarttuvaa jostain syystä! Sillä sotkee liiankin helposti niin astiat, keittön työtasot kuin ihonkin ja lähtee pois joko rankasti hinkkaamalla, ajan mittaan kulumalla tai ei lainkaan.)

Tein palasista ihan normaaleja roikkuvia jyrsimisleluja (tosin kaikkia en vielä käyttänyt edes) pujottamalla puupaloja sisalnaruun. Laitoin palasten välille aina solmut, jolloin lelusta tuli ilmavampi ja myös siksi, että jos linnut jyrsivät yhden solmuista auki, eivät kaikki palaset tipu lattialle. Pystyyn kasatusta lelusta tuli hieman kiemura, sillä balsa on hyvin kevyttä ja rullalla ollut sisal oli korkkuruuvin muotoon jäänyttä.

PS: Vaikka tageina ovatkin linnut, voi balsapuuta laittaa myös muille eläimille. Ainakin rotat koittivat hampaitaan lattialla lojuviin balsapalasiin ihan mieluusti. ;)

Esittely: Tiikerikotilo Gary

Tiikerikotilot (Achatina achatina) olivat olleet mielenpäällä vuosia. Kotilot olivat jo tuttuja, ja jossain välissä nyt isompana myös akaattikotilo lukuisine värimuotoineen viehätti. Ajattelin kuitenkin ottaa askeleen ylöspäin haastavampaan kotilolajiin, tiikerikotiloon. Haaveilin ja suunnittelin vuosia, ja välillä tuntui etten koskaan saisi toimivaa lämpö- ja kosteusjärjestelmää. Vähitellen kun vaan luki ja luki ja luki, suunnitelmat hahmottuivat kunnolla.

Viime kesänä tiikerikotilojen kasvattajia oli Suomessa ehkä kolme, mikä on kohtuullisen paljon verrattuna siihen että muutama vuosi sitten ainoa vaihtoehto oli tuoda kotilonsa ulkomailta. Tänä vuonna suomalaiset tiikerikotilokasvattajat olivat kuitenkin kadonneet jonnekin kiven rakoon. Kunnes Desire's kotilot -kasvattaja toi Suomeen kolme tsekkiläistä tiikerikotilonuorikkoa! Varasin häneltä näistä yhden pienokaisen.

Viimeiset valmistelut ennen kotilon saapumista, terraarion ilmaston järkkääminen. Tiikerikotilo on akaattikotiloa vaativampi laji. Siinä missä normaali akaattikotilo pärjää huoneenlämmössä ja kevyellä sumutuksella, tiikerikotilon terran lämpöjen pitäisi olla mielellään 25-30 astetta ja ilmankosteus todella korkea. Jännitetään nyt sitten onnistunko pitämään olot kohdallaan, mutta muutaman päivän kokemuksella vaikuttaa ihan hyvältä. :)

Gary, eli suomalaisittain Kari on saanut nimensä Paavo Pesusienen kotilolta (kissalta). :D Gary on vielä nelisenttinen rääpäle. Saapui meille eilen, eli 20.6., ja heräili heti terrassa kun sumutin sitä ja laitoin ruoan äärelle. Gary söi hieman omenaa ja kasviksia ennen kuin painui unille.

Laitan tähän nyt hieman perustietoja, sillä sain jo kysymyksiä mitä nämä syövät, vaikka luulin sen olevan ihmisille itsestäänselvyys... :P Tiikerikotilojen hoito on samanlaista kuin akaattikotiloidenkin, siis muuten kuin ilmaston osalta. Ruoka kasvipainotteista mutta myös sieniä ja kohtuullisia määriä proteiinia voi antaa. Kalkki on tärkeää että kotilo voi kasvattaa kuortansa, joko kalkkijauheena tai seepiansuomuna. Terraarion pohjalle laitetaan turvetta, joka pidetään kosteana. Tiikerikotilo on maailman suurin maakotilo, ja voi kasvaa kuoreltaan jopa yli 20 senttiseksi, tosin lemmikkinä ne jäävät yleensä pienemmiksi. Mikäli kiinnostuit, kotilolajeja on paljon muitakin, ja niistä löytyy juttua Kultakotilo-foorumilta.

Terraarion kannen tekoa

Ehkä tässä välissä voi jo paljastaa, että meille on saapumassa uusi "pieni" perheenjäsen. ;) Terraarioasukki, jolle piti vanhaan akvaarioon saada tehtyä kansi. Vaan ei ihan millainen kansi tahansa, vaan kohtuullisen kosteudenpitävä, tukeva ja johon saisi lämpölampun lämmittämään.

Valaisimena on siis Trixien valaisinkupu, jonka halkaisija on 25 cm. Siinä on valmiina irrotettava suojaverkko, joten iskän kanssa päädyimme ratkaisuun, että itse kanteen ei tulisi lainkaan verkkoa. Lämpölampun kun on joka tapauksessa oltava 24/7 päällä, valaisin suojaverkkoineen tukkisi aukon samalla.

Kantta alettiin rakentamaan vesivanerista. Siihen laitettiin puurimat reunoiksi, jotta kansi pysyy tukevasti paikoillaan. Kuviosahalla leikattiin hieman valaisinta pienempi pyöreä aukko, jossa valaisin verkkoineen pysyy täydellisesti. Pyöreä aukko oli todella hyvä ratkaisu, sillä se on siistin näköinen mutta lisäksi hyvin energiatehokas, sillä nyt lamppu  puskee kaiken lämpönsä terraarioon eikä sen ulkopuolelle turhaan.

Kuvassa siis terran toinen kansi ei ole paikoillaan, yllättäen, mutta se on samanlainen kuin toinenkin, ilman pyöreää aukkoa.

Esittely: Kesyrotat Hilla ja Pihla

Rottapuoli elämästäni oli kauan Mintun ja Nellan jälkeen jäissä. Jonkin vuoden jälkeen se alkoi kuitenkin elpyä. Kaverillani piti tulla rotallensa poikasia, mutta naaras ei useista yrityksistä huolimatta tullut kantavaksi. Oulunseudun rottailijoiden miitissä oli puhe että olisin joskus hankkimassa rottia ja niinpä kesällä 2011 eräs näistä kasvattajista soitti että hänellä ja hänen yhteistyökumppanillaan olisi luovutusiässä piakkoin rottavauvoja! Se tuli yllättäen, vaikka häkki oli seissyt valmiina jo kuukaudenpäivät asukkeja odotellen. Vähän aikaa jouduin vielä odottamaan, sillä Pihla oli Hillaa nuorempi, ja piti odottaa että sekin tulisi luovutusikään.

Pian meille kuitenkin saapuivat pienet lapsoset, Sanders Justified, eli Pihla, ja Sanders Pyhä Anna, eli Hilla. Pihla oli väriltään kauan himoitsemani Agouti, ihana villirotan värinen, tosin Berkshire tuo Pihlalle pieniä valkoisia laikkuja masuun ja hännänpäähän. Hilla on väriltään Suomessa ei-niin-yleinen Stone, kuvioltaan Irish.

Pihla alla, Hilla päällä. Pieninä.

Nykyään Pihla ja Hilla ovat melkoinen parivaljakko. Vaikkeivat ne olekaan sisaruksia, viittaan niihin silti nimillä Isosisko ja Pikkusisko. Pihla jäi jostain syystä Hillaa hieman pienemmäksi (Pikku-Pihla), ja Hilla ei asiaa yhtään auta lihomalla välillä kovin pallomaiseen muotoon. Pihla pitää muotonsa kurissa mm. kiipeämällä pöydälle, hyppimällä verhoihin ja karkaamalla rottahuoneesta. Hilla ei näin agiileihin suorituksiin kykene, mutta on osoittautunut mestarilliseksi taitajaksi housunlahjekiipeilyssä.

Kuten edellistenkin rottien kanssa, näidenkin kanssa aloitettiin temppuilu jo hyvissä ajoin. Omistajan laiskuudesta johtuen temppuvalikoima on vielä kovin pieni, mm. tassunanto, vilkutus, ympäri pyöriminen molempiin suuntiin, renkaan läpi meneminen ja kutsusta luoksetulo. Harjoittelun alla on molempien tassujen antaminen ja "karkkiautomaatin" käytön opettelu.

Niinivirike

Lidleissä oli jonkin aikaa sitten myynnissä valikoima erilaisia naruja 2,30e kappale, mm. 200 gramman paketti luonnonniintä! Hieman eri tasoa verrattuna askartelukauppohin, joissa samalla hinnalla saa jonkun 50 gramman paketin samaista tuotetta.

Ostin niintä heti vain "koska oli halpaa", tietenkin. :D En edes tiennyt mitä siitä askartelisin. Tällainen kuitenkin syntyi. Lelu on tarkoitettu papukaijoilleni, mutta luultavasti muutkin eläimet voisivat siitä nauttia, sillä namijemma-koloihin voi tunkea itse kullekin eläimelle sopivia herkkuja löydettäväksi!

Klikkaa isommaksi!

Tein niinestä muutamia lettejä ihan normaalisti letittämällä. Letin purkaantumisen estämiseksi sidoin niinenpätkällä letin kiinni. Osaan tein solmut, ja näihin viritin puunpalat, joihin oli porattu pitkittäin läpimenevä reikä, ja lisäksi poikittain reikiä joihin saisi laitettuja herkkuja piiloon. Toisesta päästä laitoin niiniletit yhteen. Jätin narua sen verran että lelun saa niistä orteen tai kaltereihin kiinni.

Massiivipostaus pahvivirikkeistä

Innostuin tuossa jonkin aikaa sitten hieman askartelemaan lähinnä papukaijoilleni virikkeitä erilaisista pahvirullista, mutta mikä ettei näitä voisi käyttää myös jyrsijöillä ja kaneilla. :)

Materiaalina toimivat siis iso, paksu pahvirulla ja normaalit wc- ja talouspaperirullat. Nuo isot pahvirullat on halkaisijaltaan noin ~7 cm, ja pahvin paksuus on noin 2 mm. Niitä on meillä tapetoinnin jäljiltä, kun olen niitä itsepäisesti säästänyt vuosia. ;D Ensimmäisenä ideana oli vain tehdä neitokakaduille perinteinen jyrsimislelu paksusta pahvista, sillä pienen linnun nokkavoimat eivät kovin puuhun riitä. Sahasin ensin sähköisellä kuviosahalla putkesta palasia, sillä tuohon eivät kovin hyvin sakset tai puukko kykene (ainakaan näillä käsivoimilla). Sähkösaha kuitenkin tempoi pahvia liikaa, ja pahvi repeili. Niinpä siirryin käyttämään pienipiikkistä metallisahaa. Osasta pahvinpaloista tein puoliympyröitä ja osasta katkaistuja täysympyröitä (voisihan ne jättää kokoympyröiksi katkaisemattakin), ja porasin poralla niihin reikiä eri kohtiin.

Valmiita paloja ja alkuperäinen putki.

Noita palasia sitten vain laitoin narulla yhteen. Lisäsin namijemmaominaisuuden laittamalla myös palasia WC-paperirullaa, sillä niihin saa oivasti hirssinpalasia kiilattua motivaattoreiksi! :)

Innostuin siinä samassa tekemään myös toisenlaisen namijemmavirikkeen samoista materiaaleista. Idea on alunperin kaiketi esitelty Papukaija.fi -sivustolla Ruokajemma pahvirullista. Itse modifoin tuota hieman tehden rullasta hieman lyhyemmän pienemmille papukaijoille. Isolle linnulla tai paljon jyrsivällä nisäkkäällä nuo haastavammat lelut menevät hyvin, kun eläin joutuu tuhoamaan pahvia päästäkseen käsiksi herkkuun. Neitokakadun kaltaisille pienille linnuille ja muille pienemmille eläimille namijemmavirikkeiden vaikeutta voi säätää virikkeen paikalla ja monipuolisuudella, eikä virikkeen luo ole välttämätöntä olla jyrsittävää estettä. Jätin koloista isompia, sillä meidän neitokakaduja motivoi ainoastaan hirssi, joka murenee liian helposti jos sitä tunkee liian ahtaaseen paikkaan. Tässä siis lopputulos, tosin ilman herkkuja kun en laittanut lelua välittömästi tarjolle:

Tein samaan malliin perustuvan pienemmän lelun vielä rotillekin. Siinä on siis WC-paperirulla, jonka sisälle on tungettu kolme samanmoista. Tätä samaa mallia voi toteuttaa hyvin monilla eläimillä, kun tunkee lelun sisään niille maistuvia ja soveltuvia herkkupaloja. Neitokakaduilleni eivät tuonne mahtuvat herkut kovin kelpaa, mutta voin kuvitella kuinka hulluna isot papukaijat tällaiseen leluun olisivat kun sen sisälle tunkisi pähkinöitä. Tein tämän rotilleni, joten sisällä on pähkinöitä, kuivattuja leivänpalasia ja koirannappuloita. Virikkeen voi myös laittaa roikkumaan narulla, tai sen kylkiin voi tökkiä puukolla reikiä, jolloin eläimen on helpompi alkaa jyrsimään pahvia.

Täytetyt pähkinät

Teen usein rotilleni omalla reseptillä "täytettyjä pähkinöitä", mutta mikä ettei tätä voisi soveltaa kaikille jyrsijöille ja myös papukaijoille. Omille linnuilleni en näitä tarjoa siksi, koska ne eivät yksinkertaisesti kelpaa, mutta voin kuvitella että varsinkin isommille linnuille kelpaa kunhan saa täyteaineen hiottua oikeaksi. ;)

Ideana on siis kerätä pähkinänkuoria, mistä eläin on jo syönyt pähkinän. Itse tarjoan rotilleni kaupasta ostettuja kuorellisia pähkinöitä, mm. hassel- ja saksanpähkinöitä sekä kuorellisia manteleita. Pähkinänkuoria valitessa kannattaa valita sellaisia kuoria, joissa ei ole teräviä säröjä jotka voisivat vahingoittaa eläimen suuta! Jos sellaisia on, ne voi katkoa tai hioa pois.

Teen yksinkertaisen ruokamassan, jota ei tarvitse uunittaa jotta se kovettuisi. Tietty uunitettavan taikinankin voi tehdä, mutta voi myös pohtia onko fiksua lämmittää uunia parin pähkinän paistamisen vuoksi. ;) En myöskään osaa antaa neuvoja kauanko ja missä asteissa pähkinöitä pitäisi paistaa.

Rotille tulevaan ruokamassaan murskaan kuivaa leipää, pähkinöitä ja koirannappuloita. Vähän epäterveellistä, mutta eivät rotat noita joka päivä saakaan. Eläimestä riippuen ruokaseoksessa käytettävät aineet voi päättää itse, tärkeintä on käyttää aineksia jotka kuivuvat, eivätkä homehdu tai muuten pilaannu! Myöskin tulee kiinnittää huomiota, että käyttää vain eläimelle soveltuvia ruoka-aineita!

Kuivaan jauheeseen/murskaan kannattaa lisätä vettä hyvin maltilla, sillä seoksesta tulee helposti liian juoksevaa. Itse käytin aika murutaikinamaista koostumusta, sillä massa muotoutuu käsissä puristellessa hieman tiiviimmäksi.

Pähkinänkuoria ja valmis ruokaseos kupissa.

 Sitten massa vain painellaan pähkinänkuoriin! Mikäli haluaa, voi isoimpien pähkinänkuorien pohjalle laittaa esim. kokonaisen maapähkinän tai jonkun muun palasen lemmikille sopivaa ruokaa. Se suljetaan kuoren sisälle tuolla ruokamassalla.

Massa kuivuu ilmavasti pöydälle aseteltuna noin vuorokaudessa. Meillä rotat saavat näitä superherkkuja pari kertaa viikossa, yleensä namijemmaleluihin piilotettuina.

Vastatäytettyjä pähkinöitä. Kuivuttuaan massa muuttaa hieman muotoaan.

Luffa-sieni

Törmäsin jo jonkin aikaa sitten netin ihmeellisessä maailmassa luffa sieneen, joka on englanniksi loofah sponge, ja kokonaisesta sienestä käytetään nimeä loofah log ("luffa halko"). Luffasieni on siis luonnonmukainen pesusieni, joka on tehty luffa-kasvin kurkkumaisesta hedelmästä kuivattamalla. Yleensä luffasienen halkaisija on kaiketi noin 4-6 cm, vaihdellen hieman muodoltaan sillä kyseessä on kuitenkin luonnontuote. Sen sisällä on yleensä kolme epämääräisen muotoista reikää ja itse materiaali on verkkomaista, ilmavaa mutta kuivana aika kovaa (kasteltuna pehmenee normaalin pesusienen tuntoiseksi). Väriltään sieni on luonnonvalkoinen, mutta niitä myydään joskus myös värjättyinä tai muotoon leikattuina mm. eläinten leluiksi.

Kokonaisia luffasieniä sekä leikattuja palasia.

 Luffan hintataso vaihteli jonkun verran: esim. eläinkaupoissa neljä 1 cm paksuista, värjättyä luonnonluffapalaa maksoi kaneille tarkoitettuina leluina jonkun viisi euroa. Amerikkalaisessa nettikaupassa, jossa myytiin papukaijojen leluja ja tee-se-itse -leluosapaketteja, 15 cm pätkä luffaa maksoi 2,50 dollaria. Halpakaupasta löysin puisella varrella varustetun 15 cm sienen, joka maksoi 3,50 euroa. Pohdin jo päässäni tuon varrellisen luffasienen ostamista testiksi, sillä se oli halvin mitä olin Suomessa nähnyt. Kunnes... Kävin paikallisessa askartelutarvikeliikkeessä, jossa 30 cm luffahalot olivat euron kappale!

Aioin ostaa enemmän, mutta mietin että jos lemmikkini eivät tykkääkään niistä. Ostin kaksi. Toisen leikkasin isolla keittiöveitsellä helposti 1-3 cm paksuiksi suikaleiksi. Tein heti ekana päivänä linnuilleni siitä virikkeen, jotta saisin tietää kelpaako, ja jos kelpaa, kävisin hamstraamassa lisää ennen kuin liikkeessä tajuttaisi nostaa naurettavan halvan tuotteen hintaa! Valitettavasti linnut eivät olleet virikkeestä yhtä innoissaan kuin minä... Luffan reiät olivat juuri kivan kokoisia, että niihin mahtui hirssinpätkä, ja se pysyi puristuksissa siellä. Vaikka yleensä lintuni ovat aika innokkaina käyneet virikkeiden kimppuun, vaikka ne olisivatkin uuden mallisia, mutta tutuista materiaaleista kasattuja, ilmeisesti tämä tuntematon materiaali oli aika pelottava ilmestys. Kahden vuorokauden jälkeen luffan sisällä olevat hirssit olivat yhä koskemattomia... :P

Linnuille tekemäni lelu. Lisää vain hirssi!

 Tämä virike käy myös muille lemmikeille nakerrettavaksi tai ainakin tutkittavaksi. Kiinnitin parin sentin paksuisen luffapalasen rotille häkkiin, jota kyllä haisteltiin muttei sille ole ainakaan näytetty hammasta. Piilotin koirankeksit luffan reikiin, ne saatiin revittyä luffaa vahingoittamatta irti. Toimii silti namipiilona, vaikkei tuota tuhotakaan. Kääpiöhiirillä luffaviipale on ripustettuna kiipeilytelineeseen.

Reikäpuut

Yksi suosituimmista ja helpoimmista virikkeistä mitä omille lemmikeilleni olen pitänyt tarjolla, ovat "reikäpuut." Yksinkertaisesti ne ovat puunkappaleita, joihin on porattu reikiä. Simppeliä, eikös? Näihin reikiin voi sitten tunkea eläimelle sopivia herkkupaloja. Virike sopii kaikenlaisille, puuta työstäville eläimille, kuten ainakin kaneille, jyrsijöille ja linnuille.

Itse olen porannut reikiä 9mm poranterällä. Tuon kokoiseen sopii hyvin neitokakaduille hirssinpalaset ja rotille pähkinät. Meillä linnut ovat hieman nirsoja herkkujensa suhteen, joten niille ei sinne hirssiä kummempaa ole eksynyt. Rotille sen sijaan täytän reikäpuun mitä moninaisimmilla herkuilla, mm. erilaisilla pähkinöillä, leivällä, riisikakun paloilla sekä koirannappuloilla. Pehmeimmissä herkuissa on se hyvä puoli, että niiden ulosjäävän osan voi katkaista tai murentaa pois, jolloin eläimellä on enemmän haastetta namijemman kimpussa kun koko nami on kolossa, eikä sitä voi vain vetää irti ulkonä näkyvästä osasta.

Möykky ja "hirssipuu" ;D

 Näitä voi tehdä eläimestä riippuen erilaisia ja erikokoisia. Linnuilla on roikkuva, iso halko, jossa on sen syvyiset reiät että hirssi on aika hyvin saatavilla. Rotilla on iso halko sekä roikkuva laudanpala. Näin pienille eläimille ei rei'istä kannata tehdä kovin syviä, sillä muuten herkut putoavat liian syvälle puun sisälle ja jäävät koskemattomiksi. Isoille papukaijoille tai innokkaasti jyrsiville kaneille/jyrsijöille rei'istä voi tehdä syvemmät, jolloin eläimen on pakko jyrsiä puuta pois päästäkseen käsiksi herkkuun. Tietenkin riippuen puun materiaalista, kuinka haastava namijemma lopuksi on.

Puun muodossa ja sijoittelussa voi käyttää mielikuvitusta, jolloin pienikin asia tuo vaihtelua. Voiko puun ripustaa roikkumaan? (Kuitenkin niin, ettei se heiluessaan pääse satuttamaan eläintä!) Voiko puun asentaa häkin kaltereihin? Tai laittaa vain pohjalle? (Jolloin kannattaa pitää huoli ettei se pääse likaantumaan.) Riippuen eläimen luonteesta ja lajista puun voi ripustaa myös extrahankalaan paikkaan, jos se pitää sisällään eläimelle mieluisia herkkuja.

Hilla ja ruokahalko lattialla.

Tällaiseen reikäpuuhun voi myös itse leipoa tietyn kokoisia puikuloita, jotka sopivat reikiin sopivasti. (Esitelty merkinnän "Lintuleipäkokeiluja ja failaus" loppupäässä.) Voi myös valmistaa oman reseptin mukaan jonkin taikinan, joka ei vaadi uunittamista vaan kuivuu huoneilmassa, ja tunkea tätä taikinaa reikäsiin. (Itse olen käyttänyt esim. vain kuivasta leivästä ja pähkinöistä murskaamalla tehtyjä jauhoja ja vettä.) Tällöin tulee kuitenkin huolehtia että taikinasoosi kuivuu, eikä homehdu!

Esittely: Neitokakadu Tobias (R.I.P.)

Tobias oli yksi ensimmäisistä linnuista lähipiirissä. Sen hankki kaverini oululaisesta eläinkaupasta muistaakseni vuonna 2003 (tai 2002?). Tobias oli silloin kaiketi vähän yli puolivuotias, sillä sen maski oli kirkas kuin koiraalla, mutta raidallisia pyrstösulkia oli jäljellä vielä muutama.

Tobias eli elämänsä ensivuodet yksinään, mutta sille pidettiin paljon seuraa, ja se kesyyntyikin hienosti. Kaverini kuitenkin joutui opiskelujen vietäväksi, joten todettiin paremmaksi että Tobias pääsisi meille lintuseuraan. Ja niin siinä kävi, että vuonna 2008 Tobias muutti meille. Se tykästyi heti Iinekseen ja jo parin päivän tuttavuuden jälkeen todistin lintuja parittelemassa.

Lintuseurassa Tobias ei ollut enää niin ihmisten perään, vaikkei se toki ollut pelokaskaan. Se vain viihtyi omanlaistensa seurassa enemmän kuin ihmisten kanssa, nyt kun lintuseuraa oli tarjolla.

Jossain välissä vuoden 2010 lopulla Tobiaksen toinen jalka halvaantui. Olin ihan murtunut, sillä Tobias oli itselleni hyvin rakas, ja tuntui että olin samalla pettänyt ystäväni luottamuksen kun otin hänen lintunsa hoiviini ja annoin sen loukkaantua tuolla tavoin. Eläinlääkäri epäili venähdystä, mutta jalalle ei tehty mitään sillä Tobias ei arastanut sitä, vaan nojasi jalkaan kivuttomasti.

Kuitenkin pari kuukautta tuon jälkeen Tobias löytyi häkin pohjalta menehtyneenä. Lähetin pienen Eviraan kuolemansyytutkimukseen jossa selvisi että Tobiaksella oli ollut munuaisessaan kasvain, joka oli levinnyt myös jalan hermoihin. Tämän ansiosta minulla todellakin tippui kivi sydämeltä, kun tiesin ettei linnun halvaantuneisuutta tai kuolemaa olisi voinut mitenkään ennustaa tai estää.

Perinteinen jyrsittävä linnunlelu

Vähän luonnollisempaa näkökulmaa virikkeisiin tälläkertaa. Pystyynkuollutta, mutta ei lahonnutta / mädäntynyttä / homehtunutta pihlajaa. Katkottu oksan sopiviin mittoihin, porattu reiät ja pujotettu naruun. Tadaa!

Jäätelötikut ja värjäyskokeilu

Kesä tulee ja niin tulevat jäätelötkin! Kannattaa olla hamsteri (siis ihmishamsteri), joka kerää kaiken. Kävin ostamassa askartelukaupasta jäätelötikkuja ja laajensin kokoelmaa viime kesänä omasta käytöstä kerätyillä tikuilla. Kyllä niitä jonkin verran on, 154 grammaa, mutten ole varma montako tikkua se on. Askartelukaupasta ostettuna tikut olivat aika hintavia, ja nettikaupasta tukkumäärien ostaminen tulisi kieltämättä paljonkin halvemmaksi.

Jaoin tikkumäärän seitsemään pinoon, jotka värjäisin: keltainen, oranssi, punainen, violetti, sininen, vihreä ja yksi erä jätetään värjäämättä. Värjäykseen käytin elintarvikevärejä, sillä ne ovat täysin turvallisia myös syötyinä (vaikkeivat linnut puuta varsinaisesti syökään). Tietenkään jäätelötikkuvirikkeitä ei ole pakko värjätä, mutta värjättyinä ne näyttävät mukavemmalta ja ovat silmäniloksi myös linnuille, jotka näkevät värejä jopa paremmin kuin ihmissilmä.

Laiton pari senttiä vettä muoviastiohin, lisäsin jauhemaista elintarvikeväriä ja laitoin tikut likoamaan. Aluksi luulin kokeilun epäonnistuneen, sillä olin kuvitellut äkäisen väriaineen värjäävän todella hyvin. Vesi värjääntyi ihan parista hipusta todella nopeasti todella tummaksi, ja moni värivesiastia näytti lähestulkoon mustalta. Tikut kuitenkin vain kostuivat ja värivesi valui niiden päältä pois.

Vuorokauden liottuaan osa väreistä oli tarttunut hyvin ja osa... ei niin hyvin. Elintarvikevärejä minulla on neljää: sininen, vihreä, punainen (magenta) ja keltainen. Sininen, vihreä ja violetti onnistuivat mainiosti! Muut sitä vastoin eivät... Keltainen oli se ratkaiseva epäonnistuja. Keltaisiksi tarkoitetut tikut eivät saaneet väriä pintaansa oikeastaan lainkaan, vaikka laitoin keltaista värijauhetta veteen varmaan kolminkertaisen määrän verrattuna muihin! Oranssi, eli magenta + keltainen jäi haalean pinkiksi ja punainen, eli magenta + häivähdys keltaista jäi pinkiksi. No, käyhän se noinkin. Huomiona värjäämiseen, että mikäli tikut ovat liian tiukassa kasassa, väri ei pääse kaikkialle, ja tikkuihin tulee haaleampia kohtia.

 Sininen, violetti, vihreä, ja toisella puolella luonnonvärisestä keltaiseen, oranssiin ja punaiseen.

Tikkuihin porasin reikiä, osaan keskelle ja osaan päihin, sillä niitä voisi ripustaa roikkumaan eri päin erilaisiin virikkeisiin. Jäätelötikut sopivat jyrsittäviksi virikkeiksi eritoten pienemmille linnuille, joiden nokkavoimat eivät riitä tukevampien puulelujen tuhoamiseen. Tietty jäätelötikkuja voi antaa isommillekin linnuille, mutta luultavasti ne tuhoutuvat isossa nokassa vähän liiankin pikaisesti suhteutettuna vaivaan ja hintaan jos tarjoaa värjättyjä ja ostettuja tikkuja.

Valmiita tikkuleluja. Klikkaa isommaksi!

Esittely: Neitokakadu Iines

Iines on jo pienesti mainittu merkinnässä Neitokakadu Nemo, sillä onhan Iines Nemon äiti... Iines tuli siis samaan aikaan Nemon kanssa kaveriltani. Iines on hankittu/syntynyt joskus 1998-1999 vuosien aikaan, joten se on jo yli kymmenvuotias! Iines on hyvin komea lintu, sillä se on suurikokoinen, sileäsulkainen ja sillä on mahtava töyhtö! Sen ryhti ei ole mitä parhain, vaan lintu on himppasen eteenpäin nojallaan.

Alunperin Iines on lähtöisin jostain oululaisesta eläinkaupasta. Se edellisessä kodissaan pesi pariin kertaan jo menehtyneen puolisonsa Legolaksen kanssa, mutta vain Nemo selviytyi munasta aikuisikään saakka.

Iines, tosin hieno töyhtö ei tässä kuvassa pääse oikeuksiinsa.

Iines on jossain välissä ollut melko kesy, ja se tuli kädelle, tosin hieman vastentahtoisesti. Nykyään se on saanut elää lintuhuoneessa muiden lintujen kanssa, joten se on hieman villiintynyt. Se on silti erittäin kiltti lintu, eikä pure jos sen joutuu ottamaan kiinni.

Luonteeltaan Iines on hyvin rauhallinen, johtuen ehkä vanhuuttaan tai koska se ei välttämättä oppinut poikasena kunnolla leikkimään. Se yleensä istuu orrella ja seurailee muita muttei leiki leluilla niin paljoa kuin nuoremmat lintuni.

Iines on koiraiden mieleen, sillä kaikki meillä asuneet koirasneitokakadut ovat Iineksestä tykänneet. Samaran mieleen tämä ei ole ollut, kun vaikka joskus meillä olikin tasaparit, olivat molemmat koiraat silti enemmän Iineksen perään. Ehkä Iineksellä on muiden lintujen nähtäväksi asti hyvät geenit. :) Iineskin ehkä tietää tämän, sillä se on Samaran tavoin ajoittain ongelmamunija. Onneksi kumpikaan tytöistä ei pahemmin innostu hautomaan, vaan joskus keväthuumassa munia tippuu orrelta vähän liian tiuhaankin tahtiin. Pohjamateriaalin vaihdolla ja valaistusta säätämällä on tästäkin ongelmasta toistaiseksi päästy hyvin eroon.

Jonkin aikaa Iines ja Samara asuivat meillä kahdestaan, kunnes pientä parvea tuli täydentämään Tobias. (Tobbysta oma merkintänsä myöhemmin.) Iines ja Tobias rakastuivat heti, ja lempi leiskui jo pari päivää ensitapaamisen jälkeen.

 
Vaikka en lintujani aiokaan luultavasti pesittää, olisi Iineksen ja Tobiaksen jälkikasvu ollut varmasti poikkeuksellisten kaunista katseltavaa, sillä molemmat ovat/olivat todella kaunisrakenteisia lintuja, mitä yhtään neitokakadujen standardeista ymmärrän. :3 Harmi, että Tobias menehtyi ennen tätä kokeilua. Nykyään pienessä parvessani ei ole kovin tiiviitä parisuhteita, vaikka Möykky yrittääkin Iinestä välillä liehitellä ja ajoittain pääsee parittelemaankin sen kanssa.

Lintuleipäkokeiluja ja failaus

Yritin joskus tehdä lintuleipiä itse. Lintuleipään ei ole mitään salaista, täsmällistä reseptiä, jota lintuihmiset panttaavat eivätkä suostu kertomaan siitä kyseleville aloittelijoille, vaan lintuleipä on hyvin venyvä käsite jonka reseptiä voi vääntää ja kääntää miten haluaa. Käytännössä lintuleipään voi sisällyttää kaikkea lintuturvallista ainesta, yrittäen kuitenkin pitäytyä pääosin linnuille luonnollisessa ruoassa (siemenet, pähkinät, kasvikset) pelkän pullamössön sijasta.

Omat kokeiluni ovat kaikenkaikkiaan epäonnistuneet. Olen muka tiennyt, että kananmunan valkuainen on hyvin sitovaa ja sitä kannattaa käyttää tuomaan rakennetta. Keittiön ihmelapsena (not) vedin siis johtopäätöksen: kananmunan valkuainen + lintujen siemenseos -> lintuleipiä! No, ei mennyt ihan niin. Ensimmäinen satsi ei pysynyt koossa lainkaan, vaan vaikka ne näyttivät pellillä kovin kauniilta ja sileiltä, ne murenivat välittömästi kun niihin koski.

Toinen erä oli koostumukseltaan parempi. Laiton sidosaineeksi valkuaista ja vehnäjauhoja ja sitten siemeniä. Tein tälläkin kertaa leivistä donitsin mallisia, sillä ne olisi täten helppo laittaa oksiin roikkumaan. Osa leipien reunoista kärventyi hieman uunissa, mutta muuten ne olivat erittäin hyvän näköisiä! Niissä näkyi siemeniä, joten odotin että linnut olisivat niistä kiinnostuneita, kun ne on tunnistettavissa ruoaksi, eivätkä oikeastaan kovin leipämäistä.

Annoin leipien jäähtyä ja kovettua/kuivua parisen päivää. Olin jo innokkaana odottamassa että voisin tarjota leipiä linnuilleni, jolloin saisin aktivoitua niitä enemmän ja voisin jättää tylsästi ruokakupista tarjoillun ruoan vähemmälle. Mikä pettymys! Linnut eivät osoittaneet mitään kiinnostusta leipiä kohtaan! Varmaan niitä käytiin vähän tuijottelemassa, mutta siihen jäljistä päätellen sitten jäikin. Koskemattomiksi.

Kolmas kokeilu oli kunnianhimoisempi, tosin aloitin leipomisen jo ennen edellisten tarjoamista linnuille, joten en ollut vielä kerennyt oppia, ettei linnuille kelpaakaan itsetehdyt lintuleivät, ainoastaan kaupan siementangot ovat herkkua! Olin tehnyt linnuille valmiiksi halkoja ja roikkuvaksi tarkoitettuja pienempiä puunpalasia, joissa oli 9mm halkaisijaltaan porattuja reikiä. Yksi halko oli jo linnuilla, ja koloihin olin laittanut aina hirssiä, ja siitä linnut tykkäsivätkin. Nyt tein hienon mixin, johon tuli sidosaineeksi munanvalkuaista, vehnäjauhoja sekä lisäksi lintujen siemeniä ja jauhettuja pellettejä väriä antamaan ja lisäämään pitoa. Pursotin muovipussista tehdyllä pursottimella 9mm paksuisia pötköjä ja paistoin ne. Ne sopivat täydellisesti halkoon porattuihin koloihin! Harmi ettei lintuja olisi voinut vähempää kiinnostaa. Onneksi rotille kelpasi, ja rotilla kun on samanlainen halko, sai näistä sinne hyvää täytettä.

Vinkki: Mikäli teet tällaisia rotille tai herkusta ylipäätään kiinnostuneille linnuille, kannattaa pötkön ylijäävä osa katkaista, jolloin eläimellä on enemmän haastetta herkun hankkimisen kanssa kun sitä ei voi helposti vain vetää irti.

Esittely: Neitokakadu Nemo (R.I.P)

Jospa sitä vähitellen esittelisi vanhempiakin lemmikkejä...

Neitokakadu Nemo oli kaverillani syntynyt nuori koiras joka saapui minulle äitinsä Iineksen kanssa kun kaverillani ei enää riittänyt mielenkiinto niitä pitää. Se syntyi suunnilteen alkuvuonna 2004, ainoana poikasena ja jäi asumaan synnyinkotiinsa.

Nemo ja Iines muuttivat luokseni syksyllä 2007, vain pari päivää Samaran saapumisen jälkeen. Ne pääsivät heti aluksi samaan aviaarioon ja yhteiselo oli alusta asti hyvin sujuvaa. Nemolla oli kaunis kruunumainen töyhtö, jonka se oli perinyt äidiltään. Nemon isä Legolas oli lutino, väri jota edustavat neitokakadu saattavat olla muita heikompia ja herkempiä. Legolas oli vielä lutinoksi rähjäinen ja sillä oli suuri kalju päälaellaan. Legolaskin olisi muuttanut luultavasti meille, ellei se olisi menehtynyt tuntemattomasta syystä ennen tuota ajankohtaa. :(

Iines, Nemo (poikaspuvussaan) ja Legolas ensimmäisessä kodissaan.

Valitettavasti jonkin aikaa meillä asuttuaan Nemolla alkoi ilmetä omituisia päänravistelukohtauksia, joihin eläinlääkärikään ei osannut sanoa mitään varmaa. Nemo oli sairashäkissä eristyksissä lämpimässä ja välillä se voi hyvin ja välillä huonommin. Loppujenlopuksi pieni lintu kuitenkin heikkeni ja menehtyi. Ruumiinavausraportti paljasti, että Nemo oli syönyt paljon kuituja esim. sisalköydestä, joka oli muodostanut vaarallisen kuputukoksen. Meillä noita köysiä ei ollut saatavilla, joten Nemo oli aloittanut vaarallisen köydenahmimisen jo edellisessä kodissaan. Meillä ei tuon jälkeenkään ole juuri tuosta syystä köysiä linnuilla käytössä.

Ruokaa ulkoa!

Kevät on taas! Muistakaa hyödyntää luonnonantimia. :) Täällä pohjoisessa koivut ei ole kaikkialla edes hiirenkorvilla, joten aikamoiseksi näpräämiseksi meni kasvien haku, ekaa kertaa tänä vuonna kävin tänään hakemassa. Mukaan tarttui: pienenpieniä koivun, vaahteran ja orapihlajan hiirenkorvia, pieniä voikukan ja apilan lehtiä, heinän/ruohonkorsia sekä vaahteranversoja joita oli pihassa paljon.
'

Erityisesti neitokakaduille, undulaateille jne. on tärkeää tarjota tarpeeksi tummia lehteviä kasviksia, jotta niiden ruokavalio on tasapainoinen. Talvisin tämä on aikamoinen haaste, sillä kyseisiä kasveja ei kamalan paljon kaupan hyllyiltä löydy. Kesällä näitä ei tarvitsekaan ostaa, sillä kaikki ruokapyramidin tuon alueen syötävät on helppo hakea luonnosta.

Kirjoitin aiemmin tänä vuonna Lemmikkilinnut Kaijuli RY:n foorumille pienen listan linnuille sallituista ja kielletyistä kasveista. Sitä voi myös soveltaa aikalailla kaikille muille eläimille.

PS: Muistakaa kerätä kasvit saasteettomilta ja puhtailta alueilta. Itse huuhtaisen vielä kasvit juoksevalla vedellä, niin irtoroskat ja ötökät lähtevät pois.

Pikkulat saivat nimet!

Pikkulat olivat yksilönimettömiä tarpeeksi pitkään, joten sitten vain parempien nimien puutteessa päätin niille nimiksi ne Brutus ja Maximus! Brutus on siis agouti, eli siis punertavampi ja Maximus se kylmemmän sävyinen blue agouti. Nimet päätin vain muistisäännön vuoksi, ruskea = brown -> Brutus. Ja ruskealla nyt tarkoitan sitä aitoa, oikeaa ruskeaa eli agoutia pikkupoikaa.

Päätin myös, että haluan sisustaa jossain välissä terraarion uudelleen. Messuilla oli matelijapuolella näitä samaisia kääpiöhiiriä, ja niillä oli niin hieno luonnonmukainen terra! Meillä tuo muistuttaa jotain normi gerbu-/hiiriterraa, vaikka se voisi olla samalla sisustuselementti! Hain jo ulkoa kaarnanpalasia ja käytin niitä kuumassa suihkussa ja saunan löylyissä puhdistumassa.

 

Maximus tutkimassa nykyisin sisustettua terraa.