PetExpo Helsingin messukeskuksessa 2012

Hip hei! Blogi oli pari päivää "tauolla", sillä kävin itse seikkailemassa PetExpo-messuilla kaaaukana Etelässä, nimittäin Helsingissä. :P

Reissu meni hyvin, vaikka oli aika rankka! En ota omia lemmikkejäni mukaan messuille, sillä messureissu venyy helposti kolmeen vuorokauteen, eikä se ole reissaamaan tottumattomille lemmikeille mikään huviretki. Tietty voisihan noita nyt totuttaa matkailuun, mutta kun tuskin ovat minnekään kotoa lähdössä niin en ole kokenut tarpeelliseksi.

Menin siis sinne edustamaan Lemmikkilinnut Kaijuli RY:tä, eli lintuosastoa. Siellä oli juhlavuosiosasto pystyssä, sillä yhdistys täyttää tänä vuonna 10 vuotta! Neliöitä meidän osastolla oli päälle 60 muistaakseni! Vallan näyttävä osasto siis kyseessä. :)

Lintujen kanssahan ei ole sinäänsä näyttelyitä Suomessa. Se ei siis ole verrannollinen esim. kani- ja jyrsijäpuolen osastoihin, jossa on tuomaristo, kymmenittäin ellei sadoittain eläimiä arvosteltavana ja yhdistyksen pöytä jossa on henkilö vastaamassa yleisön kysymyksiin. Kaijuleilla koko pöytä on siis tuota esittelyjuttua, kerrotaan linnuista lemmikkinä jne. Yleistön kysymyksiin on vastaajina useita henkilöitä. Linnut on yleensä häkeissä, eikä niitä ole kukaan tuomari arvostelemassa. ;) Osa linnuista, ne kaikkein kesyimmät ja valjaissa viihtyvät, voivat olla valjaissa ja myös yleisön käsiteltävissä.

Seeprapeippoja

Itse sain suurimmaksi osaa lauantaita toimia lintupuuna ihanalle Edi-avoparikaijalle. Edi on valjaissa todella rauhallinen ja useista muista linnuista poiketen se sietää myös vieraiden silittelyä, ja näin saa yleisökin hieman tunnustella miltä se linnun höyhenpuku nyt tuntuukaan...

Muualla messuilla ei paljoa kerennytkään kiertämään, ja omalta osalta messujen yleisilmeen sekä lintuosaston kuvaaminen jäi todella vähälle, sillä eihän siinä nyt malta kameraa käyttää kun on suloisia lintuja nenän alla. Vähän kävin muualla seilaamassa, mutta veri veti takaisin lintupuolelle hyvin pian. Kävin myös 24Petsin ständillä "vähän" shoppailemassa.

Kultatöyhtökakadut Riku Richard ja Elli-Noora

 Sunnuntaina oltiin vain osa päivästä paikalla, sillä  reilun 600 kilometrin kotimatkalle piti varata hieman aikaa. Kyllähän nämä reissut on rankkoja, mutta silti niiiiin ihania! Näkee paljon lintuja ja ihania lintuihmisiä pitkästä aikaa. Saa ääni käheänä kertoa siitä mikä on lähellä omaa sydäntä, eli linnuista. :) Tutustuin myös pariin uuteen lintuihmiseen, se oli kanssa tosi hienoa! Paikalla oli (*laskee*) jotain päälle 30 lintua yhteensä (ei yhtä aikaa tosin)! Lisää muiden ottamia kuvia Kaijulien messuosastolta Kaijuli-foorumilta tapahtuman omassa aiheessa.

PS: Mukaan tarttui myös kaksi pientä tuliaista, mutta niistä enemmän jossain toisessa merkinnässä. ;)

Aistielämykset

Kirjoitanpa nyt vaihtelun vuoksi jotain muuta kuin esittelyjä... Tällä kertaa ei ihan suora virikeohje, vaan vähän sinne päin. :P

Yleisistä lemmikkieläimistä koira ja ulkokissat ovat ehkä ainoita jotka saavat monipuolisesti kaikille aisteilleen ärsykkeitä. Sisälemmikit jäävät usein valitettavasti runsaasti vähemmälle. Niinpä yritän tarjota omille lemmikeilleni erilaisia aistielämyksiä myös sisällä.

Itse tarjoan rotille (ja näitä voi soveltaa muihinkin jyrsijöihin) lähinnä tunto-, haju- ja makuaistiin vetoavia juttuja, sillä yleensä jyrsijöiden näkökyky ei ole kovin hyvä. Lintujen hajuaisti taas on kehno, joten niille tarjoan näkö-, maku- ja tuntoaistimuksia.

Jyrsijöille erilaisia hajuja voi tarjota mitä monimuotoisimmin keinoin. Laittamalla päivittäin jotain jyrsijäturvallista uutta ja hienoa haistettavaksi on sekin askel virikkeellisempään elämään. Näitä voivat olla esim. jäätelötikkuihin hierotut hajut tai jos jyrsijä ei pure ja niele kangasta, niin kankaisiin hierotut hajut. Itse olen käyttänyt esim. eri eläinten hajuja kangaspaloissa (koira, kissa, linnut) ja tarjoamalla erilaisia kasveja haisteltavaksi (ainakaan rotat eivät pahemmin vihreitä kasveja syö, haistelevat vain). Vienoja hajuja saa myös esim. jauhamalla erilaisia elintarvikkeita hienoksi jauhoksi ja ripottelemalla niitä kasoihin haisteltavaksi ja maisteltavaksi, esim. vahvan hajuista koiran-/kissanruokaa, kananmunankuoria, pastoja, erilaisia kuivahedelmiä jne. Monenlaiset kuorelliset pähkinät vetoavat tunto- ja makuaistiin, samoin kuin erilaiset kuivat pastan palaset ja erilaiset puunpalaset.

Nella-rotta hajujen maailmassa, nuuhkimassa rullaluistimen sisäkenkää. Mahtaa olla hyvät aromit!

Linnuille aistielämykset tulevat pääasiassa näön kautta, ja jos ulkonäkö miellyttää, ne saattavat mennä kokeilemaan (tunto) ja maistelemaan asiaa. Näköärsykkeitä saa lisää värjäämällä esim. puuta turvallisilla elintarvikeväreillä tai kasveilla. Erilaisia tuntoaistimuksia saa käytettyä virikkeissä, kun käyttää muutakin kuin pahvia, puuta ja narua. Esim. riisikakut, kuivatut leivät ja hedelmät ja jopa luut. Näitä voi myös maistella. Mikäli lintu ei syö muovia tai kangasta, voi valvonnan alaisena antaa tutkittavaksi myös lasten muovileluja ja purkaantumattomia fleecen tai nahan palasia. Lintujen tunto- ja näköaistiin vetoavat myös teolliset, ei jyrsittävät lelut kuten akryyliset ja metalliset lelut, kilikello antaa jotain kuultavaakin. Luonnonmateriaalitkin tarjoavat hyvin paljon erilaisia aistielämyksiä toisiinsa verrattuna, esim. tuore heinä on kaikin tavoin ihan erilainen kuin kuivattu piharatamon kukinto.

Jyrsijöillä ja linnuilla on molemmilla erinomaiset kuulot, ja yleensä lemmikkieläimet ovat arjen normaaleihin ääniin tottuneita. Lisävirikettä tuo, jos eläimille voi soittaa ajoittain esim. tietokoneelta tai radiosta jotain hieman erikoisempaa ääntä, sellaista joka herättää uteliaisuuden muttei pelota eläimiä.

Erilaisilla alustoilla kävely tekee pienissä määrin hyvää myös jalkapohjille. Tämän takia linnulla tulisi olla erilaisia ja eripaksuisia orsia, ja kyllähän se tuo jyrsijänkin elämään vaihtelua kun on erilaisia alustoja taaperrettavaksi. Kannattaa kuitenkin pitää huoli että alusta on turvallinen terveydelle: esim. liian karhea alusta (esim. hiekkapaperilla päällystetyt orret linnuilla ja jyrsijöillä hyvin ohutpinnaisella verkolla kävely) voivat hangata jalkapohjat jopa vaarallisen huonoon kuntoon.

Iines ja Samara-neitokakadut tutkimassa ovenpäällistä ja saamassa jalkajumppaa.

Esittely: Neitokakadu Samara

Ensimmäinen oma lintuni, tavallaan. Minulle oli luvattu tulevan kaveriltani neitokakadut Iines ja tämän poika Nemo (näistä esittelyt myöhemmin). Nemo oli vallan ihastunut sekä äitiinsä (kaneli-helmiäinen) sekä myös edesmenneeseen isäänsä Legolakseen (lutino). Halusin Nemolle oman tyttöystävän, jottei se vikittelisi äitiään. Värimuotojen vuoksi halusin jotenkin toteuttaa Nemon mieltymyksiä hankkimalla neitokaisen, joka olisi jotain Iineksen ja Legolaksen väliltä, eli siis kaneli-harlekiini-helmiäinen.

Tuollainen lintu on kuitenkin hankala löytää, ei sillä että se olisi erityisen harvinainen, vaan koska neitokakaduilla on hyvin monta värimuotoa ja niistä vain osa on todella yleisiä. Sattumalta joku pari kuukautta ennen lintujen hankkimista näin etelä-suomalaisen pesittäjän ilmoituksen, että kyseisen värisiä naaraspoikasia olisi tarjolla! Pesittäjä oli reilu, ja suostui pitämään lintua luonaan hieman kauemmin sillä minulla ei ihan heti ollut mahdollisuutta lintua hankkia.

 

Samara v. 2007 heinäviidakossa

Samaran nimen sain päättää ensin, ja siitä tuli Samara Jigsaw. Saw-elokuvista hullaantuneena olin päättänyt, että seuraavan lemmikin nimi olisi Jigsaw. Se oli kuitenkin hyvin hankala lausua, joten Samara sai nimekseen Samara Nemon kunniaksi: jos Nemo olisi ollut tyttö, sen nimi olisi ollut Samara tai Sydney.

Luokseni Samara pääsi tutun kyydillä, sillä meiltä olisi pesittäjän luokse ollut matkaa noin 600 kilometriä. Kaikki meni paremmin kuin hyvin, ja Samara saapui meille syyskuussa 2007. Se joutui olemaan jopa kokonaisen päivän yksinään ennen lintuseuran saapimista.

Nykyisin Samara on meidän perheen pikkuprinsessa, sillä tuntuu olevan hyvin vaativa luonne! Mikäli jokin ei miellytä, se on Samara joka sen tekee kovaäänisesti selvästi. :P Samara ei ole pariutunut kiinteästi kenenkään nykyisen tai edesmenneen koiraan kanssa, ilmeisesti Iines paremmat geenit omaavana saa kaikki koiraat hullaantumaan ympäriltään.

Risukranssi

Askartelinpa tuossa linnuille jyrsittäväksi ja tuhottavaksi risukranssin. Olen kauan miettinyt ja kuolaillut jossain kaupoissa teollisia risukransseja, mutta kun niistä ei koskaan voi tietää millä homeenestoaineilla ne on käsitelty. Nyt huomasin että sellaiset onkin ihan turhia, sillä terijoensalava taipui kranssiksi todella näppärästi ja nopeasti! Tuli melkein yhtä kaunis kuin kaupan vastaava, mutta ihan hyvä ensimmäiseksi kranssiksi vuosikausiin.

Vinkki: Oksien väliin voi piilotella myös erilaisia herkkuja, niin linnuilla on enemmän tekemistä niitä etsiessä. ;)

Esittely: Kesyrotat Minttu ja Nella (R.I.P.)

Ensimmäiset "oikeat" lemmikit sain vuonna 2005. Ne olivat ihanat kesyrotat Minttu ja Nella! Tuohon aikaan rotat tällä seudulla olivat todella tiukassa, eikä nettielämä ollut niin aktiivista että olisi osannut ulkopaikkakunnilta etsiskellä, saati että 15-vuotiaalla olisi ollut kummoisia noutomahdollisuuksia. Niinpä otin vastaan ensimmäiset rotat jotka sain, sillä valinnan varaa ei todellakaan ollut.

Olen aina ollut enemmän lintuihminen, mutta kun asuimme paritalossa, äitini ei antanut hankkia lintuja, sillä ne olisivat saattaneet meluta naapureita häiritsevästi. Kaikki lemmikkivaihtoehdot oli käyty läpi, ja mikä tahansa elätti olisi kelvannut. Rotat olivat jyrsijöistä se ehdoton ykkönen ja vaikka kavereilla oli gerbiilejä, hiiriä ja kaneja, ne eivät valloittaneet kuten rotat älykkyydellään ja puuhakkuudellaan.

Niinpä pitkien suostuttelujen jälkeen meille saapuivat kaksi pienenpientä nimetöntä rottavauvaa jotka saivat nimikseen Minttu Ilmatar ja Nella Loviisa. Hitsi että ne olivatkaan pieniä ja ihania! Molemmat elivät meillä noin 2 vuotta, eli keskimääräisen rotan eliniän verran.

Minttu ja Nella rohkaisivat rottakäsitystä, ja vaikka ne luultavasti tulivatkin ruokakasvatuksesta eivätkä olleet niitä maailman kesyimpiä tapauksia, niiden kanssa oppi totisesti kuuntelemaan eläimen omaa tahtoa ainaisen alistamisen sijaan. Tai sitten itse en vain vaadi rotilta niin paljon, sillä ymmärrän että ne eivät ole samanlaisia sylilemmikkejä kuin vaikka koira. Rotta tulee syliin kun itse haluaa, ja viihtyy niin kauan kuin itse mielii. Jos sen vain kaappaa syliin, se ei välttämättä pysy siinä kovinkaan kauaa. Itse ainakin tykkään paljon enemmän siitä, että eläin tulee itse luokse, kipuaa syliin ja menee huppuun pienille torkuille, kuin että ottaisin tylsistyneen eläimen syliin ja se pysyisi siinä vain tylsyyttään tai koska sillä ei vaan ole muuta vaihtoehtoa.

 

 Minttu (edessä) ja Nella (taustalla) sohvalla jaloittelemassa. Rotat saivat juosta päivittäin noin tunnin vapaana huoneessani ja välillä käytiin tutkimassa olohuoneen sohvaakin.

Mutta kuten kaikki aikanaan, myös Minttu ja Nella ajan mittaan menehtyivät. Se oli kieltämättä erittäin kova pala. Siitä seurasi myös useiden vuosien rotaton jakso, sillä äitini oli allergisoitunut rotille (eikä asiaan varmaan vähiten vaikuttanut puurunkoinen häkki, joka imi itseensä virtsan tehokkaasti).

Uusi lintuhäkki nousee vähitellen

Asunnollani uusi häkki vähitellen nousee... Rakentajina isäni ja pikkuveljeni, itsellä on peukalo keskellä kämmentä joten tyydyn tekemään pieniä juttuja kuten maalailemaan, imuroimaan ja kertomaan minne mikäkin kuuluu.

Häkki on kooltaan siis 1,5 x 3,5 metriä, ja lattiasta lähes kattoon saakka. Alaosa on kiinteää levyä, sitten tulee ikkunaelementtejä sekä pieniä kaistaleita verkkoa. Alunperin halusin häkin huoneen kattoon asti, ja lasielementtien päälle tulisi vielä verkkoa ilmanvaihdon vuoksi. Isäni AKA rakennusmestarin mielestä se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Murupintainen kivikatto ja kiviset seinät rajoittivat rakentamista hieman, mutta kyllä häkki on oikeasti tukeva.

Eteisen puolella häkin lyhyemmän takaseinän virkaa toimittaa eteiskaapin takasivu, joka määräsi myös häkin leveyden. Pituus määräytyi paitsi käytettävien elementtien koosta, myös siitä että parvekkeelle pitäisi päästä kulkemaan helposti.

Ikkunat halusin sen takia, jos samaan talouteen koskaan saapuu kissaeläimiä, olisivat linnut turvassa lasin takana jos kissa ihmisen poissaollessa innostuisi hyppimään häkkiä vasten. Kyllä, olen vainoharhainen saalis-saalistaja -lemmikkejä yhdistettäessä.

Ikkunoihin tulee ulkopuolelle maalattuna kuvioita, ehkä köynnöksiä, jotta linnut eivät lennä niitä päin. Luultavasti varmuuden vuoksi laitan myös häkin sisäpuolelle ikkunoiden kohdalle jonkun väljän, punotun verkon (esim. köysiverkon) johon linnut voivat laskeutua jos näyttää siltä ettei lentorata olekaan ihan hallussa ja kurssi on kohti ikkunaa... Tunkkaisen kopin tunnelman välttääkseni hankintalistalla on myös ilmanpuhdistin.

Häkin katossa on pienet lipareet (mitkä ovatkaan), joihin on kiinnitetty verhokiskot, ja pimennysverhot pitäisi vielä ommella. Aviaarion kattoon on asennettuna loisteputkitelineet, joihin tulee UV-valot jotka linnuille tarpeellisen UV-valon lisäksi valaisevat myös aviaariota, ettei se ole niin koppero.

Huoneen seiniä ja lattiaa suojamaan tulee pressua.

Vihdoin oksia!

Käytiin kaverini Miljan ja iskän kanssa hakemassa lintuhäkkiin oksia! Ensin oli hieman ongelmia mistä oksia saisin, sillä omassa pihassa ei ollut tarpeeksi paksuja sahattavaksi, kaupungin metsistä ei saa laillisesti ottaa, mummola on sairaan kaukana vaikka siellä sitä metsää sitten olisikin... No, löytyi onneksi sitten kuitenkin paikka, ja käytiin harventamassa syreenipuskaa. (Note: Syreeni usein luetellaan haitalliseksi tai myrkylliseksi monille eläimille, mutta oikeaa, varmaa tietoa kasvin myrkyllisyydestä ei oikeasti ole. Eivätkä nuo linnut tuota puun kuorta kyllä sinäänsä syö, samalla tavalla kuin joku hevonen tai pupu voisi syödä mielinmäärin puun lehtiä.)

Otettiin kolme, isoa, haaraista oksaa noin aluksi. Ne on kaikki suunnilteen saman kokoisia, paksummasta päästä yli 5 cm paksuja, ohuuntuen ja haaraantuen luonnollisesti 2-4 isoon haaraan ja ohuimmat oksat jätin vähän yli sentin paksuisiksi. Helpompi sitten leikata tarpeen mukaan liikoja pois, kuin alkaa kehittelemään jostain lisäpituutta oksille... :P Halusin nyt noin liioitellun paksuja, sillä nykyisessä lintuhäkissä huomasin, että noinkin pienet papukaijat kuin neitokakadu jyrsivät jyrsittäväksi tarkoitettujen lelujen lisäksi niitä orsia! Pari alunperin 1-1,5 cm paksuista ortta on jyrsitty kokonaan poikki, ja tosi moni orsi on kauttaaltaan kaventunut lähes sentillä. Helpompi laittaa kunnolla paksut orret seinästä seinään, ja niihin kiinnittää sitten tarpeen mukaan ohuempia, niin ei tarvi niitä seinästä seinään meneviä tukiorsia olla vaihtamassa niin usein kun ne ahkerasti jyrsittyinä yhtäkkiä katoavat alta.

Orsien peseminen muodostui pieneksi probleemaksi, sillä ne eivät mahtuneet kylpyhuoneeseen. Olisi pitänyt ulkona tajuta pestä, tai jopa painepesurilla suihkuttaa. No, nyt tyydyin vain puukolla rappaamaan likakohtia pois eteisessä, kun pitää siellä muutenkin imuroida, niin ei pari kaarnanpalaa lisää lattialla voi enää paljoa haitata. Saavatpahan omat linnut vähän vastustuskykyään kohotettua! (Ja jotta kukaan ei tulkitsisi sanojani väärin, voin sanoa että suosittelen pesemään oksat kuumalla vedellä ja karkealla harjalla. Ei kannata kuoria, sillä karkea kuori auttaa kuluttamaan lintujen kynsiä.) Lisää aiheesta aloittamassani ketjussa Kaijuli-foorumilla: Orsien peseminen.

Omien lintujen häkkihistoriaa ja nykyisyyttä

Olin siinä mielessä onnekas linnunhankkija aikoinaan, että minut pakotettiin vanhempien toimesta olemaan ilman lintuja pitkään. Varmaan jonkun viiden vuoden ajan palloilin aktiivisesti Lemmikkilinnut Kaijuli RY:n keskustelufoorumilla ja tietosivuilla. Siinä ajassa oppii linnuista yhtä sun toista. Linnut saivat alusta asti oman huoneensa omakotitalostamme. Ne eivät joutuneet elämään luonani hetkeäkään pienessä häkissä, johon monet lapsille hankitut linnut päätyvät vain siksi että vanhempia ei kiinnosta panostaa satoja euroja sopivan kokoiseen häkkiin, sillä "Kyllähän ne pärjäävät pienemmässäkin." Pysyvät siis elossa, mutta millä hinnalla?

Lintujeni ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa häkki rakennettiin vanhaan suihkutilaan. Itse suihkutilan eli lintuhäkin koko on 1,5 x 2,5 metriä, ja korkeudeltaan lattiasta kattoon saakka. Huoneen puolellakin linnut saivat olla päivittäin vapaana, lukuunottamatta aikoja jolloin pesimäinto valtasi lintujen mielet ja ne oli pakko "eristää" häkkiin, jossa pesimäintoiluun kannustavia koloja ja paikkoja ei ollut lainkaan.

Nykykämppääni (jossa en itse asu, sillä en voisi jättää lintuja toisten hoidettavaksi toiseen asuntoon) on nousemassa 1,5 metriä leveä, yli 3,5 metriä pitkä ja lähes kattoon asti ulottuva rakennelma. Häkki tulee olohuoneeseen, sillä vaikka itse lintuhuone on todella kätevä, sinne on aina pakko mennä nimenomaan lintujen tähden. Kun linnut näkevät ihmisen vain rajatun aikaa vuorokaudesta, tuntuu että ne villiintyvät paljon helpommin. Tämän takia halusin uuden aviaarion olohuoneeseen. Uudessa häkissä on käytetty kiinteitä osia sekä lasielementtejä ja lisäksi myös verkkoa. Olen nimittäin täysin vainoharhainen saalistajien ja lintujen suhteen, ja tuntuu että joskus kissa-/koiraeläin huostaani saapuu, on lintuhäkin parempi olla jo valmiiksi rakennettu saalistajankestäväksi.

En missään nimessä kuitenkaan tuomitse, mikäli jonkun linnulla ei olekaan neliömetrien laajuista aviaariota. Saan vain itselleni paremman mielen kun linnuillani on tilaa lennellä valvomattakin. Lisäksi lentohäkki helpottaa lomille lähtöä, kun lintujen hoitajan ei tarvitse jäädä asunnolle tuntikausiksi pitämään villejä lintuja vapaana ja vahtimaan niitä.

Nykyinen häkki, joka ei näy kuvassa kokonaan. Klikkaa suuremmaksi.

Ensimmäiset lemmikit, esittely: Akaattikotilot

Ensimmäiset lemmikkini ikinä perheessämme olivat akaattikotilot. Niitä oli pikkuveljieni tarhassa akvaarion ohella maskotteina kaksin kappalein, nimiä en enää muista. Niiden oltiin sanottu tulleen tarhalle omenakuorman mukana, ja kuulemma ne olivat sitä lajia jota Ranskassa kokataan ja syödään. Lajin nimeä ei silloin tiedetty, ne oli vaan "etanoita." Hoito ei ollut vaikeaa: terraario, esim. faunaboksi tai pienille karkkilaatikko asumukseksi, multaa pohjalle, kosteutta ja ruoaksi kurkkua ja salaattia. Kalkinlähteeksi jauhettua kananmunankuorta. Tarhan kotilot olivat meillä hoidossa joskus noin viikon, ja kun olin hoitanut kotilot tunnollisesti, sain itsellenikin neljä pientä kotiloa, näiden tarhan kotiloiden jälkeläisiä. Vuotta en enää edes muista, joskus 1990-luvun loppua tai 2000-luvun alkupuolta varmaankin.

Pienet kotilot saivat nimekseen Katri, Vellu, Vallu ja Kurkkaus. Sukupuolitetut nimet, vaikka tiesin jo silloin että kotilot ovat hermafrodiitteja. Kyllähän niiden olot olivat kurjat verrattuna nykytietämykseen. Ihan liian pienet terrat, ruoka yksipuolista ja kalkinlähdekään ei se paras. Kotilotieto oli kuitenkin tuolloin tiukassa, sillä nettiä ei käytännössä ollut käytettävissä ja ainoat tiedonlähteet olivat tarhan tädit kotiloineen sekä kirjastosta lainattu kotilokirja, jossa kylläkin kuvailtiin joidenkin pienten (Helix-suvun?) kotiloiden kasvatusta ruoaksi suuressa kasvattamossa. Kotilot kuitenkin pysyivät hengissä ja lisääntyivät vähän liikaakin. Lopulta kotiloita oli kaikilla naapureilla, kavereilla ja sukulaisilla ainakin yhdessä välissä.

Kotona ollessa kaksi kotiloista koki karun kohtalon. Kurkkaus vain vetäytyi kuoreensa eikä enää kylvyistä huolimatta noussut sieltä. Hautasimme sen takapihalle. Vellun kohtalo oli monimutkaisempi, sillä kellarimme tulvi ja kotiloiden karkkirasia-asumukset nousivat tulvaveden mukana korkeammalle kelluen. Jotenkin Vellun asumus kai kaatui ja upposi (se asui yksinään, sillä se oli pienempi ja muuten Katri ja Vallu rohmusivat kaiken ruoan), ja Vellu hukkui. Äitini huomasi että mielenkiintoni kotiloiden pitoon ei ollut enää vuosien jälkeen entisellään, joten Katri ja Vallu lahjoitettiin Kukka- ja eläinpuisto Escurialiin jossa ne yhä elävät lukuisten jälkeläistensä kanssa.

 

Valitettavasti sen aikaisia valokuvia ei kotiloista ole, sillä ikivanha filmikameramme ei osannut kuvata niin pieniä kohteita (vaikka kotilot jotain 10 senttisiä olivatkin). Kaikki niistä julkaistavat kuvat on otettu niiden uudessa kodissa.

Ensimmäinen viesti

Aioin aloittaa blogin eläinlauman elämästä kunhan muuttaisin uuteen kämppääni. Muutto on jo sujumassa, joten aloittelen vähitellen.

Eli itse olen vuonna -90 syntynyt ihmisenkuvatus Pohjois-Suomesta. Eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntä, mutta valitettavasti vanhempien asenteet ja "allergiat" pitivät kodin kovin eläimettömänä pitkään. Nykyään kuitenkin ison talon myötä eläinmäärä on päässyt lisääntymään vähän kuin vahingossa, ja tietty omaan kämppään muuttaessani mahdollisuudet hankintoihin laajenevat.

Nykyään saman katon alla asustavat pieni neitokakaduparvi sekä tyttöpari kesyrottia. Luultavasti kirjoitan jokaisesta oman esittelyn jossain välissä.

Itselleni on tärkeää että lemmikkinä oleva eläin saa toteuttaa luontoaan, jolloin omistajan tulee tarjota sille tarpeeksi tilaa ja virikkeitä. Pelkkä oikea ruokavalio, käsittely ja siisteys ei mielestäni riitä, vaan ihmisten pitäisi herätä vähitellen siihen, että suurinosa lemmikeistä kaipaa myös muuta tekemistä kuin asumuksessaan kehän kiertämisen. Siispä tässä blogissa esittelen ajoittain myös pikkulemmikkien virikeideoita. :3